sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Chromium OS + Raspberry Pi = todellinen kilpailija Windows 8:lle?

Googlella on Androidin lisäksi tarjota jo unohduksiin tai pienelle huomiolle jäänyt Chromium OS, jonka ideana on käyttää vain pilvipalveluja Chromium -selaimen avulla. Android on vienyt älypuhelimien myötä kaiken huomion ja Chromium on saanut loistaa tällä välin poissaolollaan.

Samaan aikaan ARM-pohjainen Raspberry Pi niittää mainetta. Tuohon hyvin edulliseen noin 25 euroa maksavaan tietokoneeseen (käytännössä emolevy ilman koteloa) voi asentaa eri Linux-levitysversioita.

Nimimerkki Hexxeh kertoo sivuillaan osoitteessa http://hexxeh.net/ , että Chromium OS olisi tulossa Raspberry Pi:lle ellei jo satavanakin. Mielenkiintoista. Sähköä säästävä ARM-pohjainen tietokone ja pilvipalveluihin luottava käyttöjärjestelmä voivat olla merkittävä yhdistelmä. Perustan ajatuksen sille, että Windows 8:ssa ei nähdä esim. Googlen Chromea tai Mozilla Foundationin Firefoxia. Minne sen Chromen oikein tyrkkäisi ellei aivan uudelle alustalle ja näin Google pääsisi haastamaan Windowsin? Jotain lisäarvoa on myös aina tarjottava ja tällä kertaa se voisi olla esim. virransäästö. Edelleen Google yrittää tosissaan kampittaa Microsoft Officea omalla Google Docs:lla. Sekin softa toimisi Chromium OS:n ja Raspberry Pi:n päällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti