torstai 24. tammikuuta 2013

Tarvitsenko tulitikkulaatikon kokoista tietokonetta, joka liitetään taulutelevisioon?

Jo jonkin aikaa on ollut saatavana pieniä tulitikkulaatikon kokoisia tietokoneita, joissa ajetaan Android-käyttöjärjestelmää. Nämä koneet liitetään taulutelevisioon HDMI-liitännän avulla. Wlan löytyy ja samoin Bluetooth. Näin näppis ja hiiri saadaan mkaan langattomasti ja sopivan Access Pointin avulla kone on verkossa. Tulitikkulaatikkokoneita on kaupattu halpoina mediacentereinä.

Nyt Dell on alkanut kampanjoida omaa tulitikkulaatikkokonettansa (katso linkki alla). Käyttöjärjestelmänä toimii Android 4 eikä mikään Windows. Dell taitaa olla ensimmäinen iso tietokonevalmistaja, joka on aloittanut kyseisenlaisten tietokoneiden myynnin (mistähän niitä voi ostaa?).

Odotan mielenkiinnolla Microsoftin reagointia Dellin tekemään liikkeeseen. Kun aikoinaan saatiin markkinoille nk. miniläppäreitä, Microsoft ei pitänyt ollenkaan siitä, että Linux olikin yhtäkkiä tarjolla ainoana käyttöjärjestelmänä. Niinpä Windows XP valloittikin äkkiä tuonkin markkinan. Nyt miniläppäreitä ei valmista saati sitten osta kukaan. Kuinkahan tulitikkulaatikkokoneet valloitetaan? Mikä Windows niissä voisi pyöriä?

Mutta tarvitsenko *minä * tulitikkulaatikon kokoista tietokonetta, joka liitetään taulutelevisioon? Raspberry Pi ehti jo työpöydälle. Se on SE pikkuinen tietokone. Toisaalta Dellin tulitikkukone on sillä tavalla kätevä, että sen graafinen käyttöliittymä on jo ennestään tuttu Android. Ei ole mitään ongelmia sen käyttönotossa. Ohjelmiakin voi asentaa, sillä Gmail-tili löytyy ja sen avulla kaupasta voi hakea vaikka mitä sovelluksia. Miksei Dellin koneen voisi hankkia, jos hinnoista sovitaan. Olisin valmis maksamaan 50 € (uutena!). On mahdollista, että Dell on liian ahne tai sitten pikkuinen Suomi haluaa vetää välistä. Niinpä saatan joutua pettymään tuon tietokoneen hinnassa ja hankkimaan sellaisen myöhemmin käytettynä.

Nyt pitää kehua. Hyvä Dell!

http://content.dell.com/us/en/corp/d/secure/2013-01-08-dell-wyse-ultra-compact-cloud-client.aspx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti