torstai 31. lokakuuta 2013

Android 4.4 KitKat julkaistiin

Google julkaisi Android 4.4 (KitKat) -käyttöjärjestelmäversion, joka tukee puhelimia, joissa on vain 512 Mt muistia. Näin haastajat, kuten Firefox OS ja Tizen saavat Androidista kovan kilpailijan halpojen älypuhelimien luokkaan. Tämähän on vain hyvä asia. Tulevina viikkoina Android 4.4:n saavat tänään julkistettu Nexus 5 -älypuhelin, Nexus 4, 7 ja 10, Samsung Galaxy S4 ja HTC One Play.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kuka ostaisi Ashat Microsoftilta eurolla?

Nokia pääsi eroon turhasta roinasta, kun myi matkapuhelimensa Microsoftille. Paitsi että kauppaan kuuluivat Lumiat, mukana seurasi myös Microsoftin näkökulmasta katsottuna epämääräistä tauhkaa eli feature-puhelimia, joita markkinoidaan nimellä Asha. Tällaiset jo nimensä puolesta merkilliset puhelimet, joiden käyttöjärjestelmäkin on aivan vanhentunut, eivät voi enää enempää hapantua vaan ne pitää laittaa äkkiä lihoiksi.

Kuka siis ostaisi Asha-tuotannon tehtaineen kaikkineen pois eurolla? Kannattaisi laittaa myyntiin Huuto.nettiin. Ehkä joku tuon satsin nappaisi tai sitten ei. Mielestäni Microsoftilla on käsissään ongelma. Vaikka valmis suunnitelma olisikin Ashoja varten, markkinoiden ja kuluttajien reaktiota voi vain arvailla. Kun Ashoista halutaan eroon pikavauhtia, se saattaa vaikuttaa Lumioiden myyntiin. Kuka haluaa Lumian, kun nurkan takana suljetaan tehtaita ja annetaan potkuja? Ehkä Lumia on seuraavana vuorossa?

maanantai 28. lokakuuta 2013

Ota osaa Free Your Android -työpajaan

30.10.2013 klo 17.00-20.00 osoitteessa Annankatu 31-33 C 37, paikassa Hub Helsinki, on mahdollista vaihtaa puhelimen tai tabletin käyttöjärjestelmä Androidista CyanogenModiin tai Replicantiin. Miksi ihmeessä? Näin saat tietää, miten sovellukset oikeasti toimivat. Voit myös ottaa osaa sovellusten kehitystyöhön. Kun lataat jotain Googleen Play -kaupasta, et ikinä tiedä, mitä sieltä tulee. Tilaisuuden järjestää COSS ry. Lisätietoa: http://coss.fi/tapahtumat/free-android-tyopaja-workshop/ .

OS X:n voi asentaa PC-koneeseen - onko asian mainitseminen kiellettyä?

Apple on yritys, joka myy rautaa eli tietokoneita ja erilaisia digitaalisia laitteita, joiden seuraksi Apple on kehittänyt softaa eli käyttöjärjestelmiä ja sovelluksia.

Koska Macit maksavat paljon, Applen käyttöjärjestelmää nimeltä OS X, on soviteltu PC-tietokoneisiin vaihtelevalla menestyksellä jo pidemmän aikaa. Tällainen toiminta ei ole sallittua. Silti verkossa on näkyvillä paljon ohjeita, millaista rautaa kannattaa hankkia ja miten itse asennus tulee tehdä.

Uusin OS X Mavericks on jo saatu toimimaan PC:ssä. Tämä ei varmasti ole Applen mieleen. Aikaisemmin ainakin toimittiin mm. niin, että GMA9500-näytönohjaintuki tiputettiin pois, jotta OS X ei asentuisi (ainakaan helposti) pikkuisiin minikannettaviin. Konstit ovat siis monet.

Oma lukunsa on se, saako kyseisestä aiheesta kirjoittaa verkossa. Olen tässä blogikirjoituksessa valaissut aihetta. Lisäksi olen liittänyt mukaan linkin, jonka kautta pääsee lukemaan lisää aiheesta. Onko niin, että asiasta pitää vaieta? Ainakin yritykset, jotka ovat myyneet PC-koneita, jotka ovat yhteensopivia OS X:n kanssa, ovat joutuneet Applen hampaisiin. Nettikirpputoreilla näkee myytävän PC-koneita, joiden kerrotaan osaavan ajaa muun muassa OS X -käyttöjärjestelmää. Asia mainitaan ja se näyttää toisinaan olevan myyntivaltti. Voiko Applen EULA (End User License Agreement) koskea nettikirjoittelua, jossa mainitaan OS X yhdessä PC:n kanssa?

OS X Mavericks on ilmainen käyttöjärjestelmä. Sen voi siis asentaa PC-koneeseen. En voi suositella tätä. Kannattaa muistaa, että OS X ei ole *vapaa* (engl. free= ilmainen, vapaa). Niinpä PC-koneeseen sopiva käyttöjärjestelmä on Linux. Sen kanssa ei ilmene mainittuja ongelmia.

Nyt on Sony SmartWatch2 hankittu

Hankinta tehty. Käytetty on ja ostokuitti seurasi mukana. Joku jo halusi luopua vasta julkistetusta laitteesta. Kello tarvitsee kaverikseen Android-puhelimen. NFC:llä varustettu puhelin ja kello saadaan keskustelemaan keskenään, kun laitteet pääsevät koskettamaan toisiaan. Samalla puhelin kuulemma ehdottaa, mitä sovelluksia tulee asentaa. Kirjoitan lisää, kun olen ottanut kellon käyttöön.

Sonyn kakkossukupolven
älykello



lauantai 26. lokakuuta 2013

Vaimo hankkii uuden kannettavan - se on sitten Windows 8.1:llä varustettu

Vanha Nokia Booklet 3G saa mennä. Koneessa on tavallinen pyörivä kovalevy. Hitaus on kuvaava sana nykytilanteelle. Vaihtamalla tilalle SSD-kovalevyn kone piristyisi. Sen saa joku muu tehdä.

Pitää ottaa tiedostot talteen, käynnistää kone uudestaan ja etsiä recovery-osio, jolta voi palauttaa Windows 7 Starterin. Kun siihen lisätään kaikki päivitykset päälle, ehkäpä koneella tekee jotain. Joka tapauksessa Booklet joutaa myyntiin.

Tilalle hankitaan PC. Varmaankin kannettava, jossa on kaiken varalta kosketusnäyttö. Mikään hintava uusi kone ei saa olla, mutta ihan Anttilasta sitä ei haeta. Ehkä tuumia voisi olla näytössä enemmän kuin Bookletissa.

Tässä hankinnassa käy nyt niin, että koneessa on asennettuna valmiiksi Windows 8 tai 8.1. Mikäli kysymyksessä on tuo jälkimmäinen, koneen voi käynnistää vanhaan Desktop:in. Tosin tätä Microsoft ei suosittele, koska Start-näkymää halutaan mainostaa ihmisille. Joka tapauksessa uusia asioita pitää opetella kotona. Monta temppua osaankin jo Windows 8:ssa sekä 8.1:ssä ja pääsen nyt näyttämään ne muillekin.

Merkityksellistä tässä tilanteessa on se, että kotitaloudet pakotetaan käyttämään Windows 8/8.1 -tuotteita. Firmakoneisiin on lupa edelleen asentaa Windows 7. Niinpä suuri osa yrityksiin myytävistä PC-koneista varustetaan Windows 7:lla. Eikö ole merkillistä?


Kokeile Android 4.3:sta PC:ssä

Androidia voi ajaa myös PC:ssä. Tämähän tiedetään. Vaan mistä voisi ladata sopivan imagen asentamista varten? Kokeile seuraavaa osoitetta http://www.android-x86.org/ . Lataa ISO-tiedosto: http://android-x86.googlecode.com/files/android-x86-4.3-20130725.iso . Polta image muistitikulle ja boottaa tietokone tikulta. Jos ajatus tuntuu epämiellyttävältä, asenna ensin VirtualBox ja asenna sen jälkeen Android VirtualBoxiin. Olen itse ajanut kyseisen www-sivuston tarjoamaa Androidia jo monta kertaa aina versiota 2.2 alkaen.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Sony SmartWatch 2 tulossa käyttööni

Älykelloni Pebble saa nyt haastajan. Hankin *käytetyn* Sony SmartWatch 2:n. Sonylla on ollut jo pitkään myynnissä ensimmäisen sukupolven malli. Kuluvana syksynä saatiin kakkosversio, jonka nyt siis ostan eräältä kelloon jo kyllästyneeltä (!).

Kellon "specsit" (engl. specifications) eli tekniset tiedot voi lukea seuraavasta linkistä: http://www.sonymobile.com/global-en/products/accessories/smartwatch-2-sw2/specifications/ . Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Sonyn kellon ja Pebblen välillä on eroja. Ensimmäinen liittyy laitteiden ohjaamiseen. Sonyssa on kosketusnäyttö ja Pebblessä puolestaan ei. Toinen ero liittyy puhelintukeen; Sony toimii Android-puhelimen kera, Pebble iPhone ja Androidien kanssa.

Entä mitäs nyt, kun omistan jo peräti kaksi älykelloa? No onhan minulla kaksi kättä ;P!

torstai 24. lokakuuta 2013

Firefox OS tabletteihin ja tietokoneisiin Androidin sijaan

Firefox OS on mobiilikäyttöjärjestelmä, jonka takana on Mozilla-säätiö. Koska kysymyksessä on täysin vapaa ja ilmainen käyttöjärjestelmä, sen saa asentaa puhelimeen ja myös tablettiin sekä kannettavaan tietokoneeseen.

Mozilla-säätiöllä tuskin olisi mitään sitä vastaan, että Firefox OS otettaisiin laajasti käyttöön tableteissa ja tietokoneissa. Tällä hetkellä Googlen Android ja Chrome OS ovat tulossa tai jopa ovat jo saatavilla mm. kannettavissa tietokoneissa. Katso linkki Lenovon laitteeseen liittyen. Mutta siinä, missä laitteen valmistajan on maksettava Googlelle siitä, että laitteella pääsee Googlen Play-kauppaan, Firefox OS:n valinneen ei tarvitse pulittaa senttiäkään. Firefox OS on "päästä varpaisiin" täysin Open Sourcea. Mikä parasta, Firefox OS ajaa HTML5-sovelluksia. Sellaisia ovat vaikkapa Microsoft Office 365 tai Gooogle Docs. Kuka enää tarvitsee Windowsia?

Olen nähnyt YouTubesta videon, jossa pyörii jokin esiversio Firefox OS:sta Raspberry Pi:n päällä. Jään odottamaan lopullista versiota.

Jos Mavericks ei asennu Macciisi, vaihda tilalle Windows 8.1

Otsikointi on tällä kertaa varsin "raflaava". Kotona meillä on kaksi vanhaa Mac-tietokonetta. Molemmissa pystyy ajamaan OS X 10.6 -versiota (Snow Leopard). Vaan uudempia Aplen käyttöjärjestelmiä ei koneisiin voi asentaa.

Applen uusin käyttöjärjestelmä OS X Mavericks on ilmainen. Tällä tempulla haastetaan mm. Microsoft kilpasille. Windows 8 maksaa peräti 199 $. Edelleen Apple haluaa kerätä kasaan kaikki sellaiset käyttäjät, joiden koneet kykenevät ajamaan Mavericks:ia. Loput koneet saavat todennäköisesti jäädä pikkuhiljaa oman onnensa nojaan. Usean käyttöjärjestelmäversion ylläpitäminen on kallista - siinäpä on se perimmäinen syy.

Vielä tänään voimme ajaa koti-Maceissa mm. Chrome-selainta ja vastaanottaa tietoturvapäivityksiä. Vaan miten on "huomenna"? Mitä voisin asentaa OS X 10.6:n tilalle vaikkapa ensi keväänä 2014? Yksi vaihtoehto - yllättävä sellainen - on asentaa Applen ohjelma boot camp ja ajaa Macissa Windows 7 -versiota ellei jopa Windows 8.1:stä. Tämä saattaa tosin harmittaa, jos ei kertakaikkiaan pidä Windowsista. No, ainakin Microsoftilta pukkaisi tuutin täydeltä päivityksiä. Toinen tapa saada kaikki irti vanhasta raudasta on asentaa Linux. Se on saatavilla jopa Applen PowerPC-koneisiin, joita myytiin viimeksi 2006. Linux on aidosti vapaa siinä missä Mavericks vain ilmainen. Sopiva Debian Linux ei käynnistä liikoja prosesseja ja ottaa siten tehot irti Macista. Mikä parasta, Debiania päivitetään jatkuvasti.

Jonkin aikaa siis elämme tilannetta, jossa meillä on nk. old school -Macit ja sitten ne uudemmat, jotka ajavat Mavericksia. Vanhojen Mac-tietokoneiden omistajien on syytä tiedostaa tilanne. Haittaohjelmia on havaittu myös PPC-koneissa. On sääli, että Applen politiikkaan kuuluu vanhojen koneiden hylkääminen. Onneksi on olemassa vaihtoehtoja OS X:lle.

tiistai 22. lokakuuta 2013

OS X Mavericks on ilmainen!

Juuri näin ja kuulin, kun katsoin Applen julkistustilaisuutta, että OS X Mavericks tulee saataville ilmaiseksi! Free! Vapise Microsoft! Mikä jännittävintä, Maverics toimii melko vanhoissakin Applen tietokoneissa.

Tässä on linkki Applen julkistustilaisuuden striimiin

Tässä on linkki:

http://www.apple.com/apple-events/october-2013/

Varaathan katsomista varten sopivat laitteet ja ohjelmat. Aivan kaikilla koneilla tilaisuus ei näy. Tilaisuus alkaa klo 20 Suomen aikaa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Nokia julkistaa uusia tuotteitaan 22.10.2013 eli samana päivänä kuin Applekin

Nokia on valinnut tuotteidensa julkistamispaikaksi Abu Dhabin. Apple puolestaan pysyy uudella mantereella. Nokialta odotetaan suurinäyttöistä Lumia-laitetta. Onkin mielenkiintoista, kuinka Windows 8 -ja RT-tabletit yhä vain pienenevät ja taitavat olla jo kahdeksan tuuman kokoisia. Lumioiden sen sijaan halutaan kasvavan. Ei ole ihme, että Microsoft aikoo yhdistää kaksi ARM-pohjaista käyttöjärjestelmäänsä eli Windows Phone 8:n ja Windows RT:n. Muistan muuten hyvin ajan, jolloin Microsoft nälvi Googlea siitä, että Googlella oli kaksi käyttöjärjestelmää mobiilipuolella; Android ja Chrome OS... Lisätietoa (englanniksi): http://conversations.nokia.com/2013/10/09/tune-in-on-the-22nd-live-from-nokia-world-abu-dhabi/

Uusia Applen iPadeja luvassa 22.10.2013

Apple julkaissee uusia iPad-malleja 22.10.2013. Tämä on hyvä uutinen myös sellaisille käyttäjille, jotka eivät halua hankkia uusinta iPadia. Nimittäin kun uusia iPadeja saadaan kauppoihin, vanhoja alkaa saada nettikirpputoreilta edulliseen hintaan. Toki iPad on käytettynäkin kalliimpi kuin useat Android-tabletit. Silti väitän, että kynnys tutustua Applen tabletteihin alenee, kun tabletin hinta asettuu 200 euron pintaan. Lisätietoa (englanniksi):
http://www.macrumors.com/2013/10/15/apple-sends-out-invitations-for-october-22-media-event/

Lähimaksamassa Pasilan aseman Hesburgerissa

Kävin kokeilemassa lähimaksamista Pasilan aseman Hesburgerissa. Sain vinkin, että kyseisessä "Hesessä" voi vain vilauttaa korttia ja näin maksaa ostokset. Katso lista paikoista, joissa lähimaksaminen onnistuu Suomessa.

En saanut myyjältä lupaa kuvata maksutapahtumaa. Lisäksi tiskiltä valiteltiin, että lähimaksaminen ei ole toiminut kunnolla. Lupasin tilata jäätelön, mikäli saisin sen maksettua lähimaksun kautta. Arkipäivinä on kuulemma mahdollista tiedustella vuoropäälliköltä videoinnista.

Itse maksaminen tapahtui siten, että minun piti asettaa korttini maksupäätteen näytön päälle. Näinkö sen pitää oikeasti mennä? Nimittäin kun maksu oli hyväksytty, ilmoitus tuli ruudulle, joka oli korttini alla. En siis tiennyt, oliko maksu onnistunut vai ei. En osoita ketään sormella, mutta tuossa kohtaa (se kaikkien tärkein asia!) on ihan selkeä suunnittelun kukkanen. Kuka korjaa asian? Sinä siellä lukija? Tiedätkö, mihin kohtaan päätettä asetan kortin? En voi uskoa, että näytön päällä kortti on oikealla paikalla. No, mitään nelinumeroista lukua ei tarvinnut näppäillä, kuten homman pitäää mennäkin.

Lopuksi menin pöytään syömään jäätelön. Kotona tarkistin pankista, oliko Hesburger veloittanut ostokseni. Viereinen ruokakauppa, jossa kävin "Hesen" jälkeen, oli kyllä hoitanut hommansa ja tapahtuma näkyi verkkopankissani. Vaan Hesburgerin maksua ei näkynyt (aikaa oli kulunut muutama tunti käynnistä). Päätin tarkistaa asian uudelleen seuraavana päivänä verkkopankissani.

Lähimaksaminen onnistui - ei siinä mitään. Mutta mitään mainosta asiaan liittyen en nähnyt Hesburgerissa. Myyjä ei aluksi ymmärtänyt, mistä oli kyse ja myöhemminkin oli epävarma lähimaksamisen suhteen. Varmaan aiemmat kokemukset olivat olleet ikäviä. Sinänsä sain ystävällistä palvelua. Olisiko niin, että kaikki uusi ottaa aikansa ennenkuin asettuu kohdalleen? Mutta kun nykyään mm. maksutavat kilpailevat keskenään. Minusta lähimaksamien jää näillä eväillä kirkkaasti viimeiseksi. Niin hitaasti homma on lähtenyt liikkeelle. Toivon itse, että lähimaksaminen yleistyy. Oli se niin helppoa ja kätevää.

Nordean kortissani on lähimaksuominaisuus
(aalto-symboli oikeassa laidassa)

Ostin jäätelön ja maksoin lähimaksulla

Pasilan aseman Hesburger

"Hese" on Pasilan aseman pääsisäänkäynnin
vasemmalla puolella

Microsoft, miksi petät minut juuri tärkeällä hetkellä?

En ikinä ota Lumia-puhelinta mukaan silloin, kun tosi on kyseessä. On nimittäin kaksi sovellusta, jotka pettävät minut jatkuvasti:

  • Kun yritän lukea Facebookista muiden kirjoittamia päivityksiä, saan ilmoituksen "Meillä on ongelmia tiedonkeruussa". Samanaikaisesti mm. Twitter toimii samassa puhelimessa ilman ongelmia. Facebook-sovellus on Microsoftin tekemä.
  • Kun pitäisi hakea nopeasti jokin tieto www-selaimen avulla (Internet Explorer), se ei onnistu. Sivu vain latautuu ja latautuu eikä mitään näy. Sovitaanko, että WP8-alustalla sallitaan myös kilpailevat selaimet?

Vika ei voi olla operaattorissani, joka on Saunalahti, sillä monet muut sovellukset kyllä toimivat samaan aikaan, kun Facebook-sovellus ja www-selain (Internet Explorer) puolestaan eivät.

Niinpä käytän LG Nexus 4 -puhelinta, jossa on asennettuna Android 4.3, kun haluan olla varma, että saan vastaanotettua (ja myös lähetettyä) tarvitsemani informaation.

Houston Houston!

Windows 8.1 Customer Preview toimii tammikuuhun 2014 saakka

Loppuvuosi on aikaa miettiä, mitä tehdä tietokoneelle, jossa on asennettuna Windows 8.1 Customer Preview. Koska asensin tuon esiversion ISO-imagesta kesällä 2013, Microsoft ei anna päivittää järjestelmää RTM-versioon. Se tarkoittaisi, että saisin ilmaisen Windows-lisenssin, jos onnistuisin tuollaisessa asennuksessa.

Tällä kertaa tuntuu siltä, että esiversion käyttäjät halutaan pian "takaisin ruotuun" ja odottamaan seuraavia Windows-versioita. Se on ihan hyvä asia. Ihmettelen vain, kun Windows 7 poistuu saamieni tietojen mukaan vuonna 2020. Sitä ennen ehtii ilmestyä Windows 9 ja 10. Mikäli pilviominaisuudet lisätään tuleviin Windows-versioihin ja niitä on jokaisen pakko käyttää, yritykset ovat yhä epäileväisempiä tulevia Windows-versioita kohtaan. Lisäksi kiivas julkaisutahti ei sovi ollenkaan yritysmaailmaan. Apple ja Google kyllä saavat julkaista omia käyttöjärjestelmiään tuhka tiheään, mutta ei Microsoft. Siinä on Ballmerin seuraajalle miettimistä.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Seuraava Ubuntu on 14.04 LTS Trusty Tahr

Juuri, kun Ubuntu 13.10 saatiin ulos, uuden version kehitystyö on alkanut. Ensi huhtikuussa julkaistava Ubuntu 14.04 LTS Trusty Tahr on jälleen versio, jota tuetaan pitkään. Siitä on merkkinä tuo LTS (= Long Term Support).

Windows 8.1 sai vihdoin kunnollisen Facebook-sovelluksen

Windows 8:lle oli toki aiemminkin olemassa Facebook-sovelluksia. Tämä Windows 8.1:n kanssa samaan aikaan julkaistu sovellus on vihdoin sitä, mitä on odotettu. Jos olet käyttänyt Facebookia iPadissa tai Android-tabletissa, olet kotonasi tässä sovelluksessa. Aivan bugiton sovellus ei ole, mutta kelpaa ja saanee päivityksiä myöhemmin. Sovellus löytyy Kaupasta ja on ilmainen.

Facessa kuin kotonaan...

Acer Iconia W510 siirtyi Windows 8.1 -aikaan

Oli aika siirtää Acer Iconia W510 -tabletti (jossa on irrotettava näpppäimistö) uuteen aikaan. Vaan Windows 8.1-päivitystä ei näkynyt Kaupassa. Syy selvisi pian. En ollut päivittänyt konetta vähään aikaan. Niinpä latasin ensin läjän tiedostoja, jotka Windows 8 asensi. Tämän jälkeen pääsin eteenpäin ja Windows 8.1 -päivitys tuli näkyviin.

Päivitystä ei voi olla huomaamatta Kaupassa - se on
ensimmäisenä näkyvillä, kun avaa Kaupan

Päivityksen lataaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Aivan kuin se ei olisi edes alkanut. Palkki, jolla kuvataan päivityksen edistymistä, pysyi paikallaan. Joko päivityspalvelimet olivat ruuhkaisia tai sitten latautuva päivitys oli todella iso. No, edistymistä tapahtui, mutta hyvin hitaasti.

Jätin Acerin päivittymään yön ajaksi. Aamulla tein Windows 8.1:n aloitustoimet ja aloitin järjestelmän käytön.

Aloitus-näkymä on "kuin ennenkin"

Käyttöjärjestelmä on Windows 8.1

torstai 17. lokakuuta 2013

Ubuntu 13.10 tänään saataville

Ubuntu 13.10 tulee saataville tänään 17.102013. Pääpaino kehitystyössä on ollut mobiilipuolella. Tämä onkin hyvä asia, sillä nyt voin asentaa ensimmäisen Ubuntun vakaan version Nexus 7 -tablettiini. Aikaisemmin onnistuin kyllä asentamaan esiversion ja se toimikin jollain tavalla. Nyt odotukseni ovat korkealla. Kun ehdin asentamaan, lupaan palata asiaan.

Windows 8.1 ulos tänään 17.10.2013 klo 14 Suomen aikaa

Techcrunch kertoo, että Windows 8.1 julkaistaan tänään 17.10.2013 klo 4 am pdt. Aha. Seuraavaksi pitääkin muuntaa tuo kyseinen kellonaika ymmärrettävämpään muotoon. Se tapahtuu seuraavassa osoitteessa: http://www.worldtimebuddy.com/pdt-to-gmt-converter , joka kertoo, että Suomen aikaa klo 14 saadaan päivitys ulos.

On sitten eri asia, onnistuvatko kaikki käyttäjät nappaamaan päivityksen heti vai ovatko palvelimet ruuhkaisia. Koska Windows 8 ei ole ollut kovinkaan suosittu, uskoisin, että lataaminen onnistuu ja ruuhka on kuin suomalaisessa maalaiskylässä talviaamuna sunnuntaina. Microsoft voi korkeintaan epäonnistua omien teknisten sähläilyjen takia päivityksen jakamisessa. Vaan enpä ole ikinä saanut mitään korvausta Helsingin Sanomiltakaan, jos lehti ei ole tullut.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kokeilussa Helsingin kaupunginkirjaston sähkönkulutusmittari - miten kävi halogeenin ja LED-polttimon?

Kävin Helsingissä Etelä-Haagan kirjastossa. Lainasin sähkönkulutusmittarin, joka on itse asiassa Helsingin Energian kirjastolaisten käyttöön lahjoittama laite. Laina-aika on yksi viikko. Lyhyillä ohjeilla varustettu paketti on helppo ottaa käyttöön.

Halusin tietenkin kokeilla kotitalouteni eri sähkölaitteiden sähkönkulutusta. Tein välittömästi kotiin tultuani testin halogeeni - ja LED-polttimoiden välillä. Tässä ovat tulokset:

Hankin jokin aika sitten halogeenipolttimon, jonka kyljessä lukee 20 W. Kanta on nk. G4 eli polttimon kannassa on kaksi pientä tikkua. Valaisin on joku vanha IKEA:sta ostettu. Kulutusmittari näytti, että teho oli 23,8 W. Polttimo oli muuten todella kuuma...


"Teho on yksi watti, kun voimakone tuottaa tai kuormakone kuluttaa joulen energiaa sekunnissa. Watin teholla voi siis nostaa omenan (102 g) metrin korkeuteen sekunnissa - kymmenessä sekunnissa puolestaan kymmenen metrin korkeuteen." http://fi.wikipedia.org/wiki/Watti





Sitten olikin LED:in vuoro. Pakkauksessa luki, että LED:in teho on 1,5 W. Mittasin lukemaksi 3,0 W. Hmm, noissa luvuissa on suuri ero...

Myös LED lämpeni aika reilusti. Halogeenin eduksi voidaan lukea valon väri ja kirkkaus. Koska polttimo oli 20-wattinen, pimeässäkin huoneessa näkee lukea yhden polttimon varassa. Valo on myös pehmeää ja keltaista. LED puolestaan vastaa 10-wattista halogeeniä. Niinpä LED:in valo ei yllä yhtä yhtä pitkälle kuin halogeenin. Lisäksi valo on valkoisempaa kuin halogeenin. Toivottavasti löydän jostain tehokkaamman tynnyrinmuotoisen LED-polttimon. Molemmat polttimot syttyivät välittömästi täysin toisin kuin nk. säästövalaisimen polttimo.

Pitäisikö kodin valaistusta sitten muuttaa esimerkiksi LED-polttimoiden avulla? Vieväthän monet sähkölaitteet kuten uuni, lattialämmitys, pesukone ja pakastin sähköä paljon enemmän kuin valaistus. Mielestäni kannattaa ottaa kokeiluun LED-polttimo tai pari ihan nyt heti. Polttimot kehittyvät ja halpenevat. Mm. katuvaloja aletaan muuttaa LED-pohjaisiksi. Tämä osoittaa, että muutkin (mm. kunnat) ovat jo tutkineet valojen virrankulutusta.
Huolehdi, että sammutat valot huoneista, joissa et oleile. Silloin ei kulu energiaa - käytitpä halogeeni- tai LED-polttimoja. Optimoi saunavuoro. Pane uuniin kaksi pataa yhdellä kerralla. Lopulta, kun tarvitset talvella paljon valoa, käytä LED-polttimoja niin voit sytyttää tuikun jos toisenkin.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Bluetooth 4 Low Energy -dongle hankittu

Raspberry Pi:stä voi luoda lähettävän iBeacon-laitteen. Se on mahdollista, mikäli "Raspi" on varustettu sellaisella Bluetooth-donglella, jossa on tuki Low Energylle. Palikan pitää siis olla nk. Bluetooth 4 LE -yhteensopiva.

Hankin Telewellin BT 4 LE -palikan. Saapa nähdä, toimiiko se yhdessä "Raspin" kanssa. Toivon tätä, jotta saan rakennettu koeympäristön. Ideana on, että "Raspi" lähettää ja iPad Mini, jossa on asennettuna iOS 7, vastaanottaa tietoa bluetoothin yli Applen iBeacon-muodossa.

Alla on linkki ohjeisiin, joiden avulla kuka tahansa voi muuttaa "Raspinsa" iBeacon-laitteeksi:

Dongle maksoi Verkkokauppa.comissa ~ 20 €

Kohta Helsingissä voi ladata kännykkään Bitcoin-rahaa, mutta mihin käyttäisin Bitcoinit

Se on kuulemma pian mahdollista. Syötät automaattiin euroja ja ilmeisesti kännykkään pitää ladata jokin lompakko-ohjelma. Sitten puhelinta näytetään automaatille (olisiko NFC-yhteys?) ja raha siirtyy Bitcoin-muotoisena lompakkoon.

Mutta mitä ihmettä tekisin Bitcoineilla? Tässä kohdassa minun pitää nostaa kädet ylös. En ole pysynyt mukana tässä asiassa. Voinko käyttää ko. valuuttaa verkkokaupoissa? Kyllä kai. Miksi en sitten käyttäisi ihan vaan euroja verkossakin. En osaa sanoa.

Pitää ottaa selvää tästä Bitcoin-asiasta...

Katso video:


Pääsin melkein kokeilemaan lähimaksamista

Se nyt vaan on niin, että *melkein* - sitä ei lasketa :P. Ajelinpa 14.10.2013 autolla ja kuulin mainoksen, jossa suositeltiin yrittäjiä vaihtamaan edullisesti maksukorttipääte uuteen, jossa on tuki lähimaksamiselle. Poikkesin matkalla kirpputorille Loviisassa. Ostin jotakin pientä ja ojensin pankkikorttini. Myyjä huomasi, että kortissa on lähimaksuvalmius. Hänellä oli puolestaan uusittu pääte ja siinä myös mahdollisuus lähimaksamiselle.

Vaan myyjä ei ollut vielä uusinut sopimuksiaan luottokuntien ym. kanssa. En tarkkaan ottaen tiedä, minkä osapuolen kanssa pitää sopia ja mitä. Joka tapauksessa ensimmäinen lähimaksutapahtuma oli hyvin lähellä :D. Kirpputorille (kiinteä ympärivuotinen toimipaikka) tuollainen maksaminen sopii, sillä asiakkaat tekevät usein pieniä ostoksia.

Olin yllättynyt, että lähimaksamisen suhteen ylipäätään alkaa tapahtua jotain. Ensin mainos radiossa ja pääte ihan oikeasti nenän edessä loivat uskoa siihen, että ehkä jo ensi vuonna pääsen kokeilemaan lähimaksamista.

Älä ole tylsä - vaihda Windows 8.1 -versioon

Windows 8.1 -päivitys julkaistaan lokakuussa 2013. Uutuutena on mm. tuki Miracastille. Tämä tarkoittaa tabletin tai tietokoneen ruudun peilaamista langattomasti taulutelevision ruudulle. Edullisia Miracast-yhteensopivia mediatoistimia voi jo nyt tilata verkosta.

Microsoft tulee julkaisemaan kaikki "herkut" nyt ja jatkossa vain Windows 8.1:lle. Aiemmat käyttöjärjestelmät jäävät näistä paitsi. Esimerkiksi Windows 7 -käyttäjä ei voi asentaa seuraavaa Office-versiota, koska Office vaati alleen Windows 8:sta tutun uuden käyttöliittymän.

Pitääkö sitten aina olla mukana uudessa? Windows 7 toimii aina vuoteen 2020 saakka. Kyllä mielestäni pitää. Vaikka Windows 8 jäisi nk. väliversioksi, se kannattaa asentaa, kun sellainen mahdollisuus tulee.

Katso YouTubesta video, joka demoaa Miracastia Windows 8.1:ssä:

Kiinan johto tarjoaa huokeaa latausta kolmella suositulla liitännällä

Ostinpa kirpputorilta johdon, jonka toisessa päässä on tavallinen USB ja toisessa peräti kolme liitäntää; Lightning, vanha Applen liitäntä ja Micro-USB. Sopiva USB-laturi - ja nyt ei tarvita enempää latureita. Hintaa kuvan valkoisella johdolla oli 5 €.

Kolme erilaista liitäntää hyvin näkyvissä

Latautuu!

Mozilla Appmaker auttaa tekemään sovelluksia Firefox OS:lle

Mozilla Appmaker on alfa-vaiheen www-selaimessa toimiva kehitysympäristö, jonka avulla on mahdollista luoda sovelluksia Firefox OS:lle. Mikä parasta, sovelluksen voi julkaista yhdellä napin painalluksella ilman mitään tunnuksia ja salasanoja. Mikäli Firefox-selaimeen on asennettu Firefox OS -lisäosa, pääsee sovellusta kokeilemaan simulattorin avulla. Tottakai sovellus avautuu myös Firefox OS -pohjaisessa puhelimessa.

Koska Appmaker on vasta alfa-vaiheessa, se on vielä keskeneräinen. Uusi ominaisuuksia luvataan lisätä lähiaikoina. Vaan jo nyt Appmakeria pääsee kokeilemaan. Se löytyy osoitteesta  https://appmaker.mozillalabs.com/designer .

Mielestäni on hyvä, että Appmaker tarjoaa kehitysympäristön, jonka avulla kuka tahansa - taitoihin katsomatta - voi luoda sovelluksia Firefox OS -alustalle. Ymmärrän toki, että sovellukset tarvitsevat koodia toimiakseen. Mikäli vedä-ja-pudota -menetelmällä voidaan luoda yksinkertainen ja toimivia sovelluksia, se saattaa innostaa opettelemaan ohjelmointia.

Mikäli haluat rakentaa pienen demo-sovelluksen, katso Appmakerin video YouTubesta:
http://youtu.be/RaRIdLgZTPI

Apppmaker on Chrome OS

torstai 10. lokakuuta 2013

Windows 8.1 saapuu lokakuun 17. päivä

Niin Windows 8.1 -päivitys kuin Ubuntunkin uusi versio julkaistaan samana päivänä 17.10.2013. Sattumaa :D?

Windowsiin saadaan pieniä muutoksia graafiseen käyttöliittymään. Yksi itseäni kiinnostava ominaisuus löytyy nk. "pellin alta". Nimittäin Windows 8.1 saa tuen Miracastille. Näin myös Windowsilla voi siirtää kuvia, videoita ym. materiaalia yhteensopivan mediatoistimen kautta taulu-TV:n ruudulle.

Kaikki Windows 8:n omistajat voivat ladata päivityksen Windows 8:ssa olevasta kaupasta ilmaiseksi. Päivitys on kuulemma tehtävä kahden vuoden sisään. No, tuskin kukaan kohta enää edes muistaa Windows 8.x -versioita, kun jo nyt on alkanut tihkua tietoa seuraavasta versiosta Windows 9:stä.

Ubuntu 13.10 saapuu lokakuun 17. päivä

Ubuntusta saadaan ulos kaksi suurta päivitystä vuosittain. Toinen ajoittuu huhtikuulle ja toinen puolestaan lokakuuhun. Siitä juontuu versionumerokin; 13.10, jossa ensin mainitaan vuosi ja seuraavaksi kuukausi.

Odotan 17.10.2013 julkaistavaa Ubuntun versiota 13.10 tällä kertaa innolla. Kokeilin aiemmin kesällä Ubuntua Nexus 7 -tabletissa. Sain kuin sainkin sen lopulta asennettua. Nyt versiossa 13.10 luvataan kyseiselle tabletille täysi tuki. Eikä ihme, sillä Ubuntu yrittää myös puhelinkäyttöjärjestelmäksi. Ensi keväänä 2014 pitäisi olla saatavana Ubuntun avulla toimivia puhelimia. Toivon, että pääsen kokeilemaan Nexus-tabletissa mm. tekstinkäsittelyohjelmaa tai taulukkolaskentaa (= LibreOfficea). Saattaa olla, että joudun tyytymään Google Docsiin.

Puhutaan, että jo nyt eletään Post-PC -kautta eli kuluttajat ja yritykset käyttävät PC:n lisäksi mobiililaitteita kuten tabletteja ja älypuhelimia. Ei ihme, että Canonical ltd , joka ylläpitää Ubuntua, tähtää Unity-käyttöliittymällään mobiilimaailmaan. Mikäli jättäytyy ulos tästä vaiheesta, peli voi olla pelattu. Toivotaan, että saadaan paitsi aivan uusia Ubuntu-pohjaisia älypuhelimia myös mahdollisuus asentaa Ubuntu vanhaan puhelimeen. Vertailun vuoksi esimerkiksi Samsung Galaxy SII on tuettu Firefox OS:n puolesta.

Ubuntu sijoittuu mielestäni haastajien joukkoon; Tizen, Firefox OS ja Ubuntu. Valtaa pitävät ovat puolestaan iOS (Apple), Android (Google) ja Microsoft Phone 8 (Microsoft). Toivon, että haastajat saavat jalansijaa. Tällä kertaa valtikkaa pitää Google Androidillaan. Microsoft puolestaan oli samantapaisessa tilanteessa PC-puolella vielä jokin aikaa sitten vaan ei ole enää.

Edit: Tietokone-lehti kirjoittaa Windowsin muuttuneesta tilanteesta: http://www.tietokone.fi/artikkeli/uutiset/windows_maailma_rapautuu_nopeasti

Edit2: Windowsin osuus on laskenut 90 %:sta 33 %:in, kun mukaan lasketaan älypuhelimet ja tabletit:  http://www.talouselama.fi/uutiset/dramaattinen+totuus+microsoftin+marginalisoitumista+90+osuus+romahti+33iin/a2209054

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Googlen laseihin voi lähettää tekstiä ja kuvia Chrome-selaimelta

Googlen laseja odotellessa asensin Chrome-selaimeen lisäosan, jonka avulla laseihin voi lähettää tekstiä tai kuvan. Yleensähän laseja käsittääkseni ohjataan puheella, mutta aivan joka tilanteessa tämä ei ole mahdollista. Siksi kyseinen pikkuohjelma on kätevä. En kyllä nyt juuri pääse kokeilemaan lisäosan toimivuutta, koska minulla ei ole Googlen laseja :P. Ehkä palaamme asiaa ensi tai sitä seuraavana vuonna.

Send to Google Glass:
https://chrome.google.com/webstore/detail/send-to-google-glass/ifhgjbjejfocglfphkdecifccicemfll

Kirjain G valikossa tarkoittaa, että
kuvan voi lähettää laseihin

G löytyy myös Chrome-selaimen
oikeasta yläkulmasta

perjantai 4. lokakuuta 2013

Geeksphone Peak sai Firefox OS 1.2 -päivityksen

Firefox OS 1.2 on saatavana - ainakin Geeksphonen Peak-älypuhelimelle. Päivitin puhelimen aikaisempien omien ohjeitteni avulla. "Flashaaminen" onnistui oikein hyvin. Kävin läpi uuden puhelimen käyttöönoton ja sen jälkeen pääsin kokeilemaan Firefox OS 1.2 -versiota. En huomannut tältä istumalta suuriakaan muutoksia. Olen tyytyväinen, että Peak, joka on itse asiassa developer version eli kehittäjäpuhelin, saa edelleen päivityksiä. Toivottavasti vielä jatkossakin Peak on tuettujen listalla eikä Fireofox OS "liho" liikaa. Olisi mukava saada puhelimeen vielä muutama päivitys.

Luin aiemmin kuluvalla viikolla, että Sony on innostunut Firefox OS:sta ja aikoo julkaista nk. highend-puhelimen Firefox OS:lla varustettuna. Tämä kuulostaa oikein hyvältä. Se tarkoittaa, että Firefox OS tulee saamaan paljon päivityksiä ja sitä kiillotetaan sellaiseen kuntoon, että se kelpaa vähän kalliimpaankin Sonyn puhelimeen. Toisaalta toivon, että Firefox OS pysyy kevyenä, ketteränä ja ennenkaikkea vapaana mobiilikäyttöjärjestelmänä.

Huomasin, että suomenkielisiä valikoita ei Firefox OS:ssa ole vielä. Kukahan tekisi käännöksen ja jaksaisi vielä senkin jälkeen tukea eli päivittää aina yhä uudet käännökset, kun uusia ominaisuuksia lisätään käyttöjärjestelmään? Sitä ennen käytän englanninkielisiä valikoita. Ruotsin kieli on mm. saatavilla...

peak päivittyy...

...ja päivitys on valmis!

torstai 3. lokakuuta 2013

Windows 8.1:ssä tuki Miracastille

Miracast on standardi, jonka avulla tietokone, tabletti tai älypuhelin voi lähettää tietoa langattomasti (tai langallisesti) mediatoistimelle, joka on kiini televisiossa. Kysymyksessä on siis *ulkoisesti* samantapainen ratkaisu kuin AppleTV tai Googlen Chromecast. Mainituissa on toki teknisiä eroja.

Ehdin jo huolestua, kun Microssoftin mediatoistimesta ei alkanut kuulua mitään. Onneksi luin artikkelin, jossa kerrottiin, että lokakuussa 2013 julkaistava Windows 8.1 -päivitys saa tuen Miracastille. Hyvä.

Ainoa harmittava asia on jälleen kerran kolmen taistelevan yrityksen (Apple, Google ja Microsoft) kaivautuminen poteroihinsa. AppleTV toimii i-laitteiden kanssa. Googlen Chromecast tukee osin Applen laitteita ja kun Chrome-selain on asennettuna, myös Chromecast toimii. Miracast on kyllä kaikille tarjolla oleva standardi ja Googlenkin tukema, mutta ei Applen. Jonkin verran nuo eri tekniikat siis menevät limittäin, mutta eivät kokonaan. "Hajurako" muihin kilpailijoiin on näköjään piddettävä.

Kuluttajaa tässä tilanteessa kiusataan eniten. Mitä tökkään kiinni televisiooni? Minulla on taloudessani Applen laitteita, Androidiin perustuvaaa tekniikkaa ja jopa Windows-tabletti. Mikä mediatoistin tukisi kaikkia laitteita?