maanantai 4. marraskuuta 2013

Kuvan ja videon merkitys korostuu SOME:ssa

Teinit muuttavat kuulemma joukoittain pois Facebookista. Syynä ovat osin vanhemmat, jotka käyttävät sosiaalista mediaa (mm. Facebookia). Tämä ei sovi nuorisolle. Toinen syy liittyy tapaan kuluttaa SOME-materiaalia. Tähän asti Facebook-päivityksiä on kirjoitettu ja mukaan on lisätty kuva. Vaikka videotakin on voinut lisätä Facebookiin, kaikki kännykkäsovellukset eivät tätä temppua osaa.

Näyttääkin siltä, että sovellukset, jotka luottavat kuvien ja videoiden virtaan, menestyvät. Koska puhelimissa on nykyään melko nopeat Internet-yhteydet, videota on helppo ensin kuvata, sitten hieman muokata tai ehostaa ja lopuksi julkaista. Myös Facebookin sanepolitiikka ärsyttää. Moni on pettynyt, kun on huomannut kuvien joutuneen vääriin käsiin vastoin tahtoa. Facebookhan omistaa palveluun ladatun materiaalin.

Pitäisikö yo. kehityksestä olla huolissaan? Ei. Edelleen Facebookia käyttävät myös teinit, mutta vain harvemmin kuin aiemmin. SOME:sta on tullut tärkeä viestintäkanava. Katsokaapa vain esimerkiksi A-studion keskusteluiltaa. Silloin moni käynnistää kotisohvalla Twitterin kännykästä ja kirjoittaa sinne mielipiteensä. Facebook pitää edelleen pintansa yleisluonteisena SOME-kanavana.

Entä luuliko joku, että "tämä oli tässä"? Tottahan SOME kehittyy ja muuttuu koko ajan. SOME:n *pitääkin* muuttua jatkuvasti. Viiden vuoden päästä käytämme sovelluksia, joita emme nyt osaa arvata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti