sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sony SmartWatch 2 on kaveri Androidin kanssa

Otin käyttööni Sony SmartWatch 2 -älykellon. Yhdistäminen puhelimen kanssa tapahtui NFC:n välityksellä. Pikaohjeissa toki kerrottiin, kuinka homma tehdään manuaalisesti ilman puhelimen NFC-tukea. Kun laitteet olivat pari, puhelin siirtyi Googlen Play-kauppaan, josta latasin SmartWatch 2 -nimisen yhteysohjelman. Sitten olikin aika ladata tämän yhteysohjelman kautta lisää ohjelmia, jotka tukevat Sonyn älykelloa.

Ei Exchange-tukea! Ei ainakaan ilmaiseksi ja Sonyn puolesta vaan kolmannen osapuolen toimesta ja rahalla. Voihan Exkankea sentään! Gmailin sain toimimaan, samoin Facebookin ja Twitterin. Saapuvat puhelut näkyvät kelllon ruudulla ja myös tekstiviestit. Voin myös selailla kyseisten palvelujen viestejä kellosta. Ihan kokonaan esim. RSS-syötteiden uutiset eivät näy, koska ruudulle mahtuu vain rajallinen määrä tekstiä. Kellon avulla voi löytää lähistölle (kotiin) kadonnut puhelin, joka alkaa soida, kun kellosta painetaan. Oma sijainti selviää OpenStreetMap-ohjelman avulla. Kellon ruudulle piirtyy kartta, jota voi zoomata. Kello voi myös toimia puhelimen kameran etälaukaisijana. Kosketusnäytön kuvakkeita en saanut siirrettyä haluamaani järjestykseen, mutta sinänsä kosketusnäyttö toimii ihan hyvin. Akku kestää 3-4 päivää (vrt. Pebble noin viikko). Ranneke on terästä, mutta sen voi vaihtaa silikoniin, jolloin kello kevenee huomattavasti.

Sonyn toisen sukupolven älykelloa verrataan testeissä jatkuvasti Samsung Gear:in. Ehkä tämä johtuu siitä, että molemmat kellot toimivat vain Android-puhelimen kanssa (Gear tosin vain Samsung-puhelimien kera). Kerrottakoon, että Pebble-älykello sai juuri suuren päivityksen ja nyt se on täysin yhteensopiva iOS 7:n ja iPhonen (vähintään 4S) kanssa. Pebble jää testien ulkopuolelle tai oikeastaan asian voisi tulkita niin, että älykellot profiloituvat sen mukaan, mihin laitteeseen ne voidaan yhdistää. Apple-ihmisen pitää siis olla tarkkana, kun valitsee älykelloa. Myös Android-käyttäjän tulee kysellä etukäteen myyjältä laitteiden "specsit" eli tekniset tiedot. Vaan miten käy Windows-puhelimen omistajan? Hänelle myydään nk. "ei-oota". Kertakaikkiaan älykellot kiertävät kaukaa Windowsin. Niinpä ennustan, että Microsoft joutuu julkaisemaan oman älykellon pikaisella aikataululla. Se tietää sähläilyä.

Noin vuorokauden mittaisen kokeilujakson aikana löysin Sonyn toisen sukupolven kellosta kaikenlaista hyvää ja myös huonoa. Luin muutamia blogikirjoituksia aiheeseen liittyen. Sain tietää, mikä on mahdollista ja mikä ei toimi. Katsotaan arkipäivänä, miltä kellon käyttö tuntuu. Nimittäin kun kelloon ilmestyy jatkuvalla syötöllä erilaisia tilapäivityksiä Facebookista ja Twitteristä ja näiden lomassa myös työsähköposteja ja tekstiviestejä, saattaa olla edessä viestivirran karsiminen. Yöksi ajattelin laittaa kellon pois päältä virran säästämiseksi. Ai niin, kello ladataan ihan tavallisen mico-USB-piuhan avulla.

RSS-syötteitä lukemassa

2 kommenttia:

  1. Olisko mahdollista saada kuva kartta softasta? ostamassa älykelloa mut ei ole varmaa minkä laitan. kartta ois tuiki tarpeellinen reissuhommissa saada ranteeseen. Kiitos etukäteen :)

    VastaaPoista
  2. Nyt juuri minulla on aktiivikäytössä Pebble ja SW2 sivussa. Jos ehdin. En lupaa mitään varmaa.

    VastaaPoista