sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Microsoft joutuu pakottamaan yritykset uusiin Windows-versioihin vuosikymmenen lopussa

Niin yritykset kuin kotitaloudet eivät haluaisi luopua Windows XP -käyttöjärjestelmästä. Microsoft ei tue XP:tä enää pääsiäisen 2014 jälkeen. Windows 7 kokee saman kohtalon kymmenluvun lopussa joskus 2020 tai vähän ennen sitä. Windows 8 on ollut niin Microsoftille itselleen kuin sen asiakkaille suuri kauhistus. Yritykset eivät ole nähneet päivityksiä tärkeiksi ja ovatkin valinneet uusiin koneisiinsa Windows 7:n Microsoftin hiljaisella myötävaikutuksella. Kuluttajat ovat toimineet "kasin" koekaniineina.

Luin, että vuoden 2015 aikana julkaistaan Windows 9 ja että siitä ja sen ominaisuuksista kerrotaan vuoden 2014 aikana. Jopa kokeiluversio voisi tulla kuluvan vuoden aikana. Hohhoijaa! Mitä tämä tällainen uusien versioiden jatkuva julkaiseminen oikein on? Microsoft on sitä mieltä, että kannatti ensin kokeilla uudella käyttöliittymällä ja syventää sitä seuraavassa versiossa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että se Metro (nykyään nimi on jokin muu) on tullut jäädäkseen ja mm. seuraava Office tullee noudattamaan Metron graafisia ulkoasua.

Yrityksille on tulossa tiukat paikat kuluvan vuosikymmenen lopussa. On siirryttävä uuteen käyttöjärjestelmään ja samalla uuteen käyttöliittymään. En usko, että edelleenkään on mitään suurempia haluja siirtyä minnekään uuteen. Microsoft joutuu kerta kaikkiaan lopettamaan Windows 7:n tukemisen kuin seinään. Jää nähtäväksi, kuinka moni yritys "nostaa kytkintä" ja siirtyy mikä minnekin; tabletteihin (esim. logistiikka-ala), Chromebookeihin (oppilaitokset) tai Macciin (luovat alat). Kotitaloudet voivat hoitaa pankkiasioinnin kotisohvalta älytelevision ja langattoman näppäimistön avulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti