perjantai 7. helmikuuta 2014

Dell Latitude X1 ja Debian 7

Pikkuisessa Dell Latitude X1 -kannettavassani oli vielä hetki sitten asennettuna Windows 7. Kovalevy oli lähes täysi (30 Gt), RAM-muisti ei riittänyt (1 Gt) ja näytönohjain (8 Mt) ei jaksanut pysyä mukana vauhdissa. Oli aika siirtyä eteenpäin ja asentaa koneeseen Debian Linux.

Uuden käyttöjärjestelmän valinta oli selvä heti alusta lähtien. Debian käyttää nuukasti tietokoneen resursseja. Tämä näkyy käyttäjälle niin, että itse sovellukselle (vaikkapa www-selain) jää mahdollisimman paljon muistia käyttöön. Esimerkiksi Ubuntu Linux lataa kaikenlaista käynnistyksen yhteydessä, paljon enemmän kuin Debian.

Latasin imagen ja kirjoitin sen muistitikulle. Sitten käynnistin tietokoneen ja painoin F12. Pääsin valitsemaan asennuslähteen. No, en kirjoittaisi tätä juttua ellei olisi tullut mutkia matkaan ;D. Nimittäin Dellissä on sisäänrakennettu langaton verkkokortti, jonka merkki ja malli ovat Intel Pro Wireless 2200. Debian ei tarjoa noin vain ajuria kyseiselle verkkokortille. Tämä kerrottiin asennuksen alussa. Debian neuvoi, että tarvittavan paketin nimi on ipw2200-bss.fw.

Kyseinen ajuri löytyi zip-paketista, jossa oli paljon muitakin ajureita. Latasin paketin, purin ja tallensin sen erilliselle muistitikulle. Sitten kiinnitin tietokoneeseen ulkoisen USB-hubin. Dellissä kun on vain yksi USB-portti. Aloitin asennuksen uudelleen. Tällä kertaa Debianin asennusohjelma näytti tutkivan muistitikkua, jonne olin tallentanut verkkokortin ajurin. Huomasin tämän siitä, että muistitikun valo vilkkui silloin tällöin. Verkkokortin asetukset Debian teki itse.

Asennus eteni vähän verkkaisesti, sillä USB-hubi ei ollut mikään nopea vaan vanha 1.1 -versio. Toisaalta Dellille jäi aikaa asentaa paketit ennenkuin uutta pukkasi muistitikulta, joka oli siis kiinni hubissa. Internet-yhteys katkesi (ilmeisesti asennuksen toimesta) siinä vaiheessa, kun asennuslähteitä (repositoryt) asetettiin. Jouduin käsin muuttamaan tiedostoa /etc/apt/sources.list , jonne lisäsin Suomen repositoryn (non-free). Koneen uudelleenkäynnistymisen ja kirjautumisen jälkeen valitsin oman wlan-yhteyspisteeni ruudun oikeasta alakulmasta graafisessa käyttöliittymässä ja näin olin verkossa. Asensin vielä Chromium-selaimen ja tässä sitä nyt ollaan - kone on valmis.

Olisinko voinut tehdä asiat toisin? Varmasti. Esimerkiksi Debianin voisi asentaa net-install-imagen avulla. Silloinkin verkko-ongelma on ratkaistava heti asennuksen alussa. Tämän jälkeen asennus hakee kaiken tarvittavan verkosta FTP-palevelimelta. Tuolla tavalla asennus olisi edennyt *ehkä* nopeammin kuin omassa ratkaisussani.

Onko Dell nyt nopeampi kuin ennen? Ehdottomasti! Kovalevytilaa on kulunut pari gigatavua. Keskusmuistia palaa Chromium-selaimen ollessa auki  ~700 Mt. Näytönohjain pysyy mukavasti mukana. Edes Chromiumista myöheemmin kuluvana vuonna poistuva flash-tuki ei pelota. Joku ratkaisu siihenkin löytyy. Varmaan se flash pitää vain asentaa käsin.

Miten kauan Debian majailee Dellissä? Niin kauan kuin Dell sattuu toimimaan. Koska resurssivaatimukset Debianin osalta ovat kohtuulliset, voin käyttää pientä Dellin kannettavaa vielä hyvinkin pitkään. Vaikka graafinen käyttöliittymä ei lataudu ihan yhtä nopeasti kuin Chromebookissa, Dell on kuitenkin aivan mielettömän paljon nopeampi kuin aiemmin Windows 7:n aikaan. No hei, Dellissä on sentään mm. PATA-kovalevy, kun Chromebookeissa on usein SSD.

Voisin kuvitella, että Windows XP -koneita löytyy Suomestakin vielä jonkin verran. Ne kaikki voidaan pitää käytössä Debian Linuxin avulla. Tarvitaan vain vähän viitseliäisyyttä esim. ajurien osalta. Pääsääntöisesti Debian asentuu nykyään oikein hyvin rautaan kuin rautaan.

Toisessa tikussa on Debian 7 ja toisessa ajurit







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti