maanantai 28. huhtikuuta 2014

"Jengi alkaa kiihtyä, ei haluta me viihtyä vaan että meitä viihdytetään" (eli mitä seuraavaksi Nokia)

Kun sukupolvet vaihtuvat, tulee aina hyräiltyä Juicea: 

"Tulee se päivä, kun rock'n roll -tähti huomaa:
Kansa ei saavu lavalle huutamaan...

...Jumalaut mä oon out
Enhän pääse ees nuorisolehtiin
En oo vanha kunnon, 
vaan vajonnut rihkamaan uuteen"

Kovasti mietitään, millainen Nokia 2.0 voisi olla. Bulkki-Suomessa moinen puhe tuntuu oudolta. Focus on juuri nyt savupiipputeollisuudessa, vaikka sekään ei työllistä kuin rakentamisen aikana. Vieläkö koivun ja tähden alla syntyy hi-tech -tuotteita vai hitsataanko jälleen metalliputken palasia ruotsalaisille alihankintana?

Se huolestuttaa, että uusi Nokia ei toimi millään sellaisella alalla, jossa olisi lupaavia näkymiä. Tuntuu siltä kuin Nokia omistaisi useita asuntoja, joita pitäisi vuokralla, jotta pääsisi itse makaamaan seslongille. Applelta sentään tulee ennen joulua uutta vermettä ja Microsoft yrittää seurata perässä. Google on julkaissut älykelloalustan ja kehittää robotteja. Yleensä itara vuokraisäntä saa julman lopun romaaneissa. En toki toivo tätä Nokialle.

Jotenkin kaipaan sellaista räjähtävää tekemistä Nokialta. Jumalaut mä oon out!


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Hankin vara-akun tyttären iPhonea varten

Ostin jokin aika sitten tyttärelleni käytetyn iPhone 4S -puhelimen. Akku ei ollut enää uudenveroinen. Niinpä varsinkin kylmällä ilmalla puhelin sammui, vaikka latausta oli jäljellä 20 %. Koska uutta puhelinta ei ihan heti hankita, ostin ulkoisen vara-akun Teknik Magazinet -liikkeestä. Hintaa kertyi vähän päälle 30 €. Ei ollut ehkä kaikkein halvin, mutta olipahan saatavana "kivijalkakaupasta" heti mukaan.

Hankkimani vara-akku ei ole kovin "tehokas". Lukema 2600 mAh tarkoittaa käytännössä, että puhelimen akun voi ladata täyteen ja sitten vara-akku on tyhjä. Vara-akun voi ladata iPhonen oman laturiosan avulla. Kahden vuoden takuu saatiin.

Myyjä kertoi käyttöohjeet; tehdaslatausta on vara-akussa jäljellä n. 30 %. Se pitää ensin purkaa kännykkään ja sitten ladata vara-akku aivan täyteen. Nähtäväksi jää, kuinka pitkäikäinen vara-akku lopulta on.

Nyt ei virta lopu kesken!


torstai 24. huhtikuuta 2014

Myös Windows Phone 8.1 jumiutuu (huokaus)

Kello oli 16.59 tänään 24.4.2014, kun puhelimeni Nokia Lumia 920 jumiutui. Käyttöjärjestelmä on Windows Phone 8.1. Jos siis huomaat samankaltaista toimintaa omassa puhelimessasi, paina yhtäaikaisesti molempia volume-nappeja ja power-nappia - siis kaikkia olema yhtäaikaa ainakin kymmenen sekunnin ajan. Toivo, että se auttaa.

Sony SmartWatch 2:ssa voi päivityksen myötä luoda omia kellotauluja

Sony SmartWatch 2 on kosketusnäytöllä varustettu älykello, joka toimii Android-puhelimien kanssa. Juuri saapuneen päivityksen myötä kellotaulun voi luoda ihan itse vedä-ja-pudota -menetelmällä.

Otin mukaan kellotauluun alla kuvassa näkyvät toiminnot. Ylärivissä ovat akkukesto, Bluetooth-yhteys ja sää. Kellonajan alla ovat päivämäärä ja ilmoitukset (kuvassa on saapunut uusi twiitti, myös RSS-syötteet, sähköpostit ja tekstiviestit näkyvät kyseisessä kohdassa kellotaulua).


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Osaatko käyttää Linuxia? Mikäli kyllä, kokeile Edward Snowdenin käyttämää distroa

Sen nimi on Tails. Sitä käyttää mm. Edward Snowden. Se on hallittavissa, jos omaa Linux-taitoja.

Kokeillaanpa uudelleen. Tails on muistitikulta tai DVD:ltä toimiva anonyymityökaluilla varustettu Debian Linux.

Kotisivu löytyy täältä: https://tails.boum.org/about/index.en.html .

Pitäisikö kokeilla? You bet!

Nyt kuka tahansa voi kokeilla Applen OS X:n beta-versioita

Apple päästää tästä eteenpäin kenet tahansa testaamaan käyttöjärjestelmänsä OS X:n beta-versioita. Siirryin ensin osoitteeseen https://appleseed.apple.com/sp/betaprogram . Seuraavaksi kirjauduin sisään omalla Apple ID:lläni, jonka olen luonut iPad Minin käyttöä varten. Hyväksyin beta-ohjelman ehdot. Lopulta pääsin www-sivulle, josta on mahdollista ladata Beta Access Utility -sovellus, jonka avulla varsinaiset beta-versiot pääsee lataamaan.

Kokeilenko OS X:n beta-versioita? Kyllähän sellainen kiinnostaisi, mutta kun minulla ei satu olemaan riittävän uutta Mac-tietokonetta, jossa olisi OS X 10.9 eli Maverics asennettuna. Kotona meillä mennään vähän vaihtelevasti. Juuri nyt käytössä ovat OS X 10.4 ja 10.6.

Applen varmaan haluaa, että tulevasta OS X 10.10 -versiosta (lempinimi Napa Valley) puhutaan mahdollisimman paljon etukäteen. Hyvin moni Mac-käyttäjä on siirtynyt OS X 10.9 -versioon. Apple haluaa tällaisen trendin jatkuvan. Microsoft Windows 9 puolestaan julkaistaan vuonna 2015 ja saattaa olla ilmainen kuten Applen OS X 10.9. Apple ei halua menettää yhtään asiakasta Microsoftille.

Näyttää siltä, että Apple haluaa pieksää Microsoftin, jonka Windows 8.x -käyttöjärjestelmä ei ole ollenkaan suosittu. Beta-versioiden avulla viedään huomio Applen tuotteisiin pois Microsoftin leiristä.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Windows 8.2 ja Start-valikko - onks pakko?

Syksyllä 2014 julkaistaan jälleen uusi päivitys Windowsille. Versio 8.2 ei kuulosta miltään eikä olekaan juuri mitään. Start-valikko tulee päivityksen myötä takaisin (huokaus). On vain pakko elää ja lusia tuokin aika ja odottaa jotain parempaa.

E-kirjamessut keskiviikkona 23.4. Helsingissä

Elisa järjestää E-kirjamessut keskiviikkona 23.4.2014 klo 11.30-16.00 tiloissaan Elisa Studiolla Helsingissä sekä verkossa. Messujen linkki jaetaan ko. päivänä osoitteessa http://www.ekirjamessut.fi/ . Tilaisuudessa on mahdollista ostaa e-kirjoja (ilmeisesti vähän tavallista halvemmalla?) ja kuulla, kuinka omia e-kirjoja voi julkaista eri väylien kautta.

En ehdi kyseiseen tilaisuuteen, mutta olen hengessä mukana, sillä olen hankkinut aiemmin viime talvena edullisen e-kirjan lukulaitteen. Lisäksi olen lainannut Helmet.fi -pavelusta e-kirjoja.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Käytätkö langatonta lataamista?

Poimin Helsingin jäähallin kirpputorilta puhelimen langattoman laturin. Oli edullinen. Kokeiltiin myyjän kanssa ja laite joka *jopa toimi* Nokia Lumia 920:n kanssa. Hyvä hyvä.

Qi:n (eli langattoman lataamisen) kanssa ovat tekemisissä suuret nimet kuten Asus, HTC, Huawei, LG Electronics, Motorola Mobility, Nokia, Samsung, BlackBerry ja Sony. Apple saattaa liittyä joukkoon älykellonsa myötä. Jo nyt iPhonelle voi ostaa lisävarusteena qi-kuoria.

Käytin aiemmin Nokian Fat Boy -laturia. Lopetin käytön. Nimittäin Nokia Lumia 920 kuumeni paljon. Lisäksi Nexus 4 -puhelin latautui, mutta lopetti jonkin ajan kuluttua. Kaiken huipuksi yöpöydällä tapahtunut lataaminen toi uniini sellaisia merkillisiä aaltoja ja ääntä. Tasavälein kuulin yön hiljaisuudessa matalataajuista ääntä aalloittain. En ensiksi osannut yhdistää yön tapahtumia lataamiseen. Päätin kuitenkin viedä sähköiset laitteet toiseen huoneeseen ja kas, äänet ja aallot olivat poissa.

Sähköhammasharjoissa on käytetty langatonta lataamista jo iät ja ajat. Siinä mielessä tekniikka on vanhaa ja testattua. Toivottavasti myös Apple lähtee mukaan niin qi varmistaa paikkansa myös tulevaisuuden laitteissa.

Kun puhelimen asetti juuri oikeaan kohtaan, lataaminen alkoi



Älykellomarkkina muotoutuu tulevan kesän aikana - Microsoftille tuskin jää roolia

Suuret merkit saapuvat älykellomarkkinoille tulevan kesän aikana. Apple ja Google ovat tuttuja nimiä älypuhelimissa. Nyt ne haluavat osansa myös älykelloista.

Pebble on merkki, joka on avannut tietä älykellojen maailmaan. Sen käyttämä käyttöjärjestelmä on FreeRTOS, joka on osittain GNU GPL -lisenssin alainen (ei kuitenkaan kokonaan). Pebble on julkaissut SDK:n, jonka avulla kuka tahansa voi kehittää sovelluksia kelloa varten. Voidaan sano, että Pebble on *melkein* älykellojen Linux. Koska lisenssi ei ole aivan vapaa, vertausta Linuxiin ei voi käyttää ihan sataprosenttisesti.

Apple aikoo esitellä oman iWhatchin kesällä tai syksyllä. Joulukauppoihin tähtäävät. Google puolestaan ehti jo esitellä oman älykelloalustansa. Samalla nähtiin muutama kellokin, joita odotetaan kauppoihin kesän ja alkusyksyn aikana.

Microsoftille ei taida jäädä mitään siivua älykelloissa. Vaikka yritys saisikin kellon markkinoille, se olisi aivan liian myöhäistä. Microsoftin kellot myisivät vielä huonommin kuin sen älypuhelimet. Odotan, että Microsoft jatkaa ostoksiaan ja hankkii itselleen suomalaisen Suunnon. Käsittääkseni yhteistyötä on ollut yritysten välillä aiemminkin. Vaikka kauppa toteutuisi, sillä ei olisi merkitystä älykellomarkkinoilla. Sen verran myöhässä Microsoft jälleen on.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Lubuntu 14.04 ja vanha HP Omnibook XE4100 ovat hyviä kavereita

Eilen latasin Lubuntu 14.04 LTS -käyttöjärjestelmän. Kirjoitin iso-imagen CD-levylle. Tänään pitkänä perjantaina vanha kympillä ostettu kannettava HP Omnibook XE4100 sai uuden elämän. Windows XP "vipattiin mäkeen" ja tilalle tuli Lubuntu.

Asennus sujui ilman ongelmia. Tein aluksi muutamat kielivalinnat. Osioinnin jätin Lubuntun huoleksi. Loin vielä itselleni tunnuksen. Sitten jätin koneen asentumaan ja poistuin paikalta. Kun saavuin takaisin parin tunnin päästä, asennus oli valmis. Postin CD-levyn ja käynnistin koneen uudelleen. Nyt kirjoittelen blogia Firefox-selaimella.

Onko kone jotenkin nopeampi kuin aiemmin? Ei varmaankaan. Yhtä hitaasti tai nopeasti mennään kuin XP:n aikanakin. Mitään YouTubea ei kannata katsella. Www-selailu on melko nopeaa, koska flash-mainoksia ei ladata. En ole asentanut flashia enkä aiokaan.

RAM-muistia on käytössä kokonaiset 768 Mt, josta osa menee näytönohjaimelle. Kun Lubuntu ja Firefox ovat käynnissä, noin 600 Mt RAM-muistia on syöty. Ei kannata käynnistää muita sovelluksia. Muistin kulutusta voi tarkkailla esim. komennolla top.

Kiintolevy on 20 Gt:n kokoinen. Äkkiseltään voisi ajatella, että tuollainen tila on pieni. Vaan kun Lubuntu on vienyt tähän asti 2,3 Gt tilaa kiintolevyltä. Ei paha. Silti kannattaa olla tarkkana, kun asentaa uusia ohjelmia. Jos sovelluksen nimi viittaa KDE-nimiseen graafiseen käyttöympäristöön, ladataan samalla kauhea määrä kirjastotiedostoja - ja kovalevy täyttyy. En siis asenna juuri mitään.

Kokeilin sentään Chromium-selainta. Se piti etsiä ja asentaa erikseen. Oletuksena Lubuntussa on Firefox. Yllättäen Chromium toimi Lubuntussa hyvin hitaasti. RAM-muistin kulutus oli samaa luokkaa kuin Firefoxilla. Tätä ennen jokaisessa kokeilemassani tietokoneessa, olipa kysymyksessä vanha tai uusi rauta, Chromium on tominut nopeasti. Vaan eipä mitään. Firefox puolestaan yllätti tällä kertaa ripeydellään. Käytän siis Firefoxia tässä tietokoneessa.

Mitä seuraavaksi? No "kovaa ajoa", sanoi käytetyn auton myyjä. Voisi viritellä wlan-yhteyttä tähän kannettavaan. Nyt kone on kiinni kiinteässä verkossa piuhalla. Voi olla, että kokeilen tähän HP Omnibookiin jotain muuta käyttöjärjestelmää. Mikä se voisi olla? Lubuntu kun on ihan riittävän hyvä. Hmm, pitää miettiä.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Lubuntu 14.04 -version lataaminen ja kirjoittaminen CD-levylle

Lubuntu on Ubuntuun pohjautuva kevyt LXDE-käyttöliittymällä varustettu Linux. Vanhat ja vähän resursseja omaavat tietokoneet tykkäävät Lubuntusta. Minulla on HP Omnibook XE4100, jonka ostin kympillä. Koneessa on asennettuna Windows XP, jonka siis aion vaihtaa Lubuntuun. Näin vanha kone saa uuden elämän pitkäksi aikaa.

Lubuntun imagen voi ladata seuraavasta osoitteesta: http://cdimage.ubuntu.com/lubuntu/releases/14.04/release/lubuntu-14.04-desktop-i386.iso . Torrent-tiedostoa yritin löytää vaan se ei näyttänyt olevan saatavana tätä kirjoitettaessa. Joskus voi olla kätevää ladata image vertaisverkosta. Esimerkiksi tänään uuden Ubuntu-version julkaisupäivänä torrent-tekniikka on hyvä olla olemassa.

Vanhoissa tietokoneissa ei ole mahdollista bootata käyttöjärjestelmää muistitikulta. Onneksi Lubuntun imagen koko jää alle 700 Mt:n. Ei muuta kuin vanha kunnon CD-RW -levy esiin! Windows 7:ssa on sisäänrakennettuna iso-imagen polttoa varten työkalu. Painetaan hiiren oikea painike imagen nimen päällä ja valitaan Burn Disc Image (näin siis englanninkielisessä Windowsissa). Boottimedia valmistuu alta aikayksikön!

Sitten onkin asentamisen aika. Koska kympin maksanut Windows XP-halpiskannettava on auton takakontissa, asennus tapahtuu vaikkapa pitkänä perjantaina eli huomenna.

Windows 7:ssa on sisäänrakennettu
imagen polttotyökalu

Ubuntu 14.04 ajetaan tabletteihin

Tableteissa ja puhelimissa Ubuntua ei ole tähän asti nähty. Ensi syksynä ilmestyvät ensimmäiset Ubuntua käyttävät puhelimet. Tablettipuolellakin tapahtuu edistystä. Ubuntu 14.04 toimii Nexus 7 (2013) -tabletissa. Näin kehittäjät ja muuten vain innokkaat pääsevät kokeilemaan, miltä Ubuntu tuntuu ja näyttää kosketusnäytöllä. LTS-leimaa ei ole tulossa vaan kokeilijat saavat päivityksiä tämän tästä.

Asensin Ubuntu Touchin elokuussa 2013 Nexus 7 (2012) -tablettiin. Juu, sellainen hyvin aikainen tablettiversio oli silloin jaossa. Asennus oli aika työläs ja oli tosiaan tarkoitettu kehittäjille. Tablettikäyttöliittymä puolestaan oli keskeneräinen. Toivottavasti nyt on enemmän nähtävää ja koettavaa. Ubuntu 14.04 on nimittäin Canonicalin ensimmäinen virallinen tablettiversio.


Ubuntu Linux 14.04 LTS julkaistu

Ubuntu Linux 14.04 LTS (= Long Term Support) on julkaistu. Kannattaa kokeilla ladata image (iso) torrentin avulla. Ftp-palvelimilla voi olla aika paljon ruuhkaa. Tässä ovat linkit:
ja
ja
Aion itse paitsi ladata Ubuntun, imuroida myös Lubuntun (L=Light) ja asentaa sen kympillä ostamaani kannettavaan, jossa on tällä hetkellä Windows XP. Lubuntussa on karu graafinen käyttöliittymä vaan kun sen avulla säästyy RAM-muistia sovelluksille. Lubuntun linkit laitan tänne blogiin myöhemmin.



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Tähtäimessä Office 365 Free

Microsoft ilmoitti Office 365:n yhä vain halpenevan uuden Personal-version myötä. Silti kuukausimaksu - vaikka pienikin - ärsyttää suuresti. Tämä johtuu siitä, että Officen lisenssin on voinut tähän asti hankkia kerralla. Esimerkiksi Office 2010:n ostaneet voivat käyttää ohjelmistoa aina vuoteen 2020 saakka (olettamuksella, että Office 2010 poistuu samaan aikaan kuin Windows 7). Siirtyminen kuukausilaskutukseen ei kerta kaikkiaan käy.

Niinpä jään odottamaan seuraavaa versiota, joka tulee olemaan Office 365 Free. Mainokset ym. saadaan kaupan päälle vaan ei haittaa. Ilmaisversio tulee. Varmasti!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Chrome OS:ssa voi ajaa pieniä sovelluksia ruudun laidassa vähän Windows 8:n tapaan

Päivitin Chromebookini käyttöjärjestelmän Chrome OS:n. Uutta oli mahdollisuus vetää pieniä sovelluksia kuten Google Keep tai Hangout laitaan selaimen viereen. Ei ole pakko jättää sovelluksia kellumaan toistensa päälle.

Chome-selain ja Google Keep rinnan Chromebookini ruudulla

Google - kaupallinen sotilasmahti?

Uutinen kertoo, että Google lähettää kohta stratosfääriin (= korkealle yläilmoihin) aurinkosähköllä toimivia lennokkeja, jotka kykenevät lentämään todella kauan. Lennokeissa on paljon automaatiota ja robotiikkaa. Google suunnittelee myös leijuvia verkkoasemia, joiden avulla kehittyvät maat pääsevät nopeiden Internet-yhteyksien ulottuville.

Jotenkin tule mieleen lännen ihmemaa USA, joka myös kehittää lennokkeja ja käyttääkin niitä - sotilaallisissa operaatioissa. Mietin Googlen *oikeita* motiiveja. Sen verran paljon militaareja vaikutteita noissa lennokkiprojekteissa on. Kuinka nopeasti Google voisi lamauttaa maailman? Vetämällä sähköjohdon irti Google-hakukoneesta?

Veroilmoitus tehty - sähköisesti tietenkin

Täytin veroilmoitukseni sähköisesti. Tunnistauduin ensin verkkopankin tunnuksilla. Sitten syötin vähennykset. Työmatkavähennyksiä varten laadin liitteen, jonka latasin palveluun. Huomaaa, että liitteeksi kelpaavat seuraavat tiedostomuodot:
  • doc, docx (Word)
  • xls, xlsx (Excel)
  • pdf
  • rtf

Ainoa harmittava asia on, että en pysty ilmoittamaan sähköisessä veroilmoituksessa alaikäisiä lapsiani. Viime vuonna sain vastaksen: "Käytä paperista versiota" ja "Ko. ominaisuutta ei ole vielä koodattu sähköiseen versioon". Ymmärrän. Mitä sen on väliä, onko meillä kotona tulevia veronmaksajia ;D.

Sinänsä lomakkeen täyttäminen sujui nopeasti ja oli helppoa. Työhuonevähennyksen syöttöpaikka oli minulle vaikea löytää. Lopuksi tulostin itselleni koosteen ilmoituksesta pdf-muodossa.

Windows Phone 8.1 asentui Nokia Lumia 920 -älypuhelimeeni ilman ongelmia

Varmistin jo aiemmin, että saan ensimmäisten joukossa Windows Phone 8.1 -päivityksen. Luin uutisista, että Windows Phone 8.1 -päivitys on tullut saataville. Kokeilin päivitystä puhelimen Asetukset -valikon kautta  ihan vaan manuaalisesti ja sehän nappasi kiinni. Aloitin päivityksen, joka sujui alusta loppuun saakka ongelmitta. Pidin puhelimen varmuuden vuoksi koko asennuksen ajan latauksessa.

Windows Phone 8.1 tuo Lumia-puhelimiin uusia ominaisuuksia:
  • Ilmoituskeskus
  • Aiempaa laajemmat mahdollisuudet tuoda tietoa lukitusnäytölle
  • Salatun sähköpostin tuki (S/MIME)
  • Kalenterin viikkonäkymä
Kauan päivitys kesti, mutta onnistui

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tuhannes blogikirjoitus tulossa kuluvana keväänä tai sitten kesällä

Jep jep. Yhdeksänsataa ja risat on kasassa blogitektekstejä. Lupasin enemmän videoita ja vähemmän kirjoituksia. Pitää parantaa pahat tavat ja koittaa julkaista niitä videoita.

Sitäpaitsi laatuhan korvaa määrän. Huomaan, että saatan kommentoida jotain uutta puhelinta, jos jokin uusi ominaisuus julkaistaan samalla. Se on aika helppo tulokulma ja uusi blogikirjoitus syntyy nopeasti. Asennusohjeita tulee kirjoiteltua yhä vähemmän ja se on puolestaan harmi.

Edelleen suosituin teksti on se Windows-puhelimen soft reset, heh. Taitavat nokialaiset Lumiat jumittua aika usein.

Ennustettu kalliiden älypuhelimien alamäki alkaa kiihtyä

Tammikuussa 2014 kirjoitin älypuhelimien myynnin alamäestä. Se ei ollut vaikea asia arvata. Nyt saatiin oikein todisteita. Nimittäin Suomessa tulee myyntiin OnePlus-valmistajan One-puhelin, jonka tekniset ominaisuudet yltävät Samsung Galaxy 5:n tasolle. Samalla hintaa on noin 350 € eli puolet Samsungin hintalapusta. Lisämausteen tuo käyttöjärjestelmä. Googlen Androidin sijaan asennettuna onkin CyanogenMod, joka on se ihan sama Android, mutta ilman Googlen työkaluja. Ei ole siis pääsyä Play-kauppaan eikä voi virittää Gmailia... Ehkä apua voi kuitenkin löytää eli Googlen sovellukset saa toimimaan kolmannen osapuolen pakettien avulla. Mitään tukea sovelluksille ei luvata mistään.

Ubuntu 14.04 LTS saapuu ensi viikolla 17.4.2014

Ubuntu kertoo Wikissään, että Ubuntu 14.04 LTS nähdään ensi viikolla ja tarkasti ottaen 17.4.2014. Katso tästä aikataulu: https://wiki.ubuntu.com/TrustyTahr/ReleaseSchedule .

Kannattaa harkita torrent-tiedoston hankkimista, mikäli haluaa uuden Ubuntun ensimmäisten joukossa. Vertaisverkkojen avulla image siirtyy nopeasti ja samalla voi auttaa muita lataajia. Samaan aikaan FTP-palvelimet ovat ruuhkaisia. Uudesta versiosta julkaistaan torrent-tiedosto Ubuntun www-sivuilla.

Ei ole sattumaa, että juuri nyt saadaan nauttia LTS-versiosta, joka siis saa kolmen vuoden tukiajan. Nimittäin Windows XP ei puolestaan saa enää päivityksiä ja on arvioitu, että joka kymmenes XP-käyttäjä siirtyy Linuxiin.

Kevään jälkeen katseet kääntyvät jo seuraavaan versioon, sillä ensi syksynä tulevat ensimmäiset Ubuntu-puhelimet saataville. Samalla toivon, että myös tablettirintamalta kuuluisi jotain. Tähän mennessä Ubuntun on voinut asentaa Nexus-tabletteihin. Sitä kokeilinkin jo kerran.


lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pysyvätkö Firefox OS:n laitevaatimukset jatkossakin alhaisena?

Kesällä 2013 hankin matkapuhelimen, jonka käyttöjärjestelmä on Firefox OS. Opettelin päivittämään puhelimen käyttöjärjestelmän nk. "flashaamalla" laitteen muistin. Kirjoitin myös sähköpostia puhelimen valmistajalle Geeksphonelle. Tiedustelin, kuinka kauan puhelimeni (malli nimeltä Peak) tulee saamaan päivityksiä. Sain vastauksen. Tukea luvattiin niin pitkään kuin vain puhelin olisi kykenevä ajamaan Firefox OS -käyttöjärjestelmää. Aika diplomaattisesti sanottu! Mutta toki on oltava kiitollinen, että päivityksiä on tullut välillä Firefox OS 1.1-1.4.

Näin tässä aivan vähän aikaa sitten kiinalaisten julkaisemia kuvia Firefox OS 2.0:sta. Hmm. Siirrytäänkö 1.4:sta suoraan versioon 2.0? Käyttöliittymä on kuulemma samannäköinen ja oloinen kuin nykyinen Applen puhelimien iOS 7. Niinpä tietenkin. Vaan minulle on melkein sama, miltä ruutu näyttää. Saa olla 3D tai olla olematta. Tärkeämpää on tietää, voiko Firefox OS 2.0 toimia edelleen Geeksphonen Peak-puhelimessa.

En voi tehdä muuta kuin odottaa niin saan aikanaan tietää vastauksen. Mikäli hyvinkin vaatimaton puhelin pystyy ajamaan uusinta Firefox OS -käyttöjärjestelmää, suuret premium-merkit (Apple, Samsung, Micrrosoft-Nokia) saavat kovan kilpailijan. Ajatelkaa, aiemmin talvella esiteltiin noin 25 euron hintaista Firefox OS-pohjaista puhelinta Barcelonan messuilla. Kun vielä käyttöliittymä on siistin näköinen ja (toivottavasti!) puhelimet toimivat nopeasti, kauppakin alkaa käydä. Tuo viimeisin on se, joka nostaa karvani pystyyn. Firefox OS on lopulta vain Linux-pohjainen graafisella käyttöliittymällä varustettu mobiilikäyttöjärjestelmä. Loputtomasti sekään ei voi antaa tasoitusta vanhoille ensimmäisen sukupolven Firefox OS -puhelimille.


Ensimmäinen transaktio bitcoineilla tehty!

Avasin Chromebookiin kaksi selainvälilehteä ja niihin kaksi bitcoin-lompakkoani. Sitten painoin Send money toisessa lompakossa. Täytin kaksi kenttää (vastaanottajan lompakon osoite ja rahamäärä) ja lähetin rahat painamalla nappia Send payment (katso ensimmäinen kuva). Kuului pimpelipom. Hokkuspokkus! Rahat olivat siirtyneet toiseen lompakkoon. Olipa helppoa!

Transaktion yllättävän jouheva sujuminen suorastaan juovutti pääni. Tässähän on pienen juhlan paikka. Jos vaikka kahvit keittäisi! Pitää kokeilla samaa vielä älypuhelimilla. Tosin siitä hommasta on nyt leikattu suurin jännitys pois, kun tietokoneessa homma toimi!

To-kenttään syötetään vastaanottavan lompakon osoite,
Amount-kenttään puolestaan määrä (bitcoineissa) ja
lopuksi painetaan Send Payment

Rahat olivat hetkessä perillä toisessa lompakossani!

On tullut aika kokeilla bitcoin-maksamista lompakosta toiseen - ensin alkuvalmisteluja

Menin eilen illalla aikaisin nukkumaan ja laitoin "mietintämyssyn" päähäni. Aamulla kaikki oli selkeää. Perustin osoitteessa https://blockchain.info/ itselleni toisen bitcoin-lompakon. Nyt minun on mahdollista kokeilla bitcoinien siirtoa lompakosta toiseen. Blockchainin sivu on responsiivinen ja mukautuu ruudun kokoon. Minun pitää vain muistaa tilinumerot ja salasanat.

Homma onnistuu monen eri laitteen avulla. Koska lompakkoni ovat itse asiassa vain web-sivu, laitteiksi käyvät:
  • kaksi tietokonetta, joihin molempiin avataan lompakot
  • tietokone ja tabletti/matkapuhelin
  • tabletti/kännykkä ja toinen tabletti/kännykkä
Paitsi että tuo tekninen toteutus kahden päätelaitteen välillä vihdoin avautui minulle, mietin myös bitcoinien vaihtamista euroiksi. Aion keskittyä nk. mikromaksamiseen ja jätän bitcoinit lojumaan lompakkoihini enkä siis vaihda bitcoineja euroiksi. Näin minulla on aina mukanani "pikkurahaa" eli vähän niinkuin kolikoita. Koska bitcoinin kurssissa on havaittavissa aika paljon heiluntaa eli "volaa" (volatiliteetti), mitä turhaa suremaan kursseja. Bitcoin saa toimia minulle pienten yksityiseltä henkilöltä toiselle tapahtuvien palvelusten valuuttana.

Nyt pitää etsiä rauhallinen hetki ja sitten vain kokeilemaan ensimmmäisiä transaktioita!

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Bitcoin-lompakon osoite on nyt älykellossani (Sony SmartWatch2)

Jokin aika sitten kävin vaihtamassa muutamia euroja bitcoineiksi Asematunnelissa Helsingissä. Perustin matkapuhelimeen lompakon ja toimin automaatin ohjeiden mukaan. En ole käyttänyt vaihtamiani bitcoineja mihinkään vaan ne ovat saaneet jäädä makaamaan. Päätin virittää bitcoin-harrastustani vähän eteenpäin.

Nyt voin vastaanottaa bitcoineja kunhan pidän mukanani älykelloni (Sony SmartWatch2) ja huolehdin, että kellossa on virtaa. Nimittäin sovellus nimeltä QR Codes for Smartwatch 2 antaa mahdollisuuden muuttaa bitcoin-lompakon osoitteen QR-koodiksi, joka näkyy kellon ruudulla. Kun joku haluaa maksaa älypuhelimellaan, näytän kellon ruudulla olevaa koodia. Puhelimen kamera ja maksusovellus tulkitsevat QR-koodin. Mistähän löytäisin jonkun, jolla on tuollainen lompakko? Vai luonko testiä varten itselleni toisen lompakon? Taidanpa muuten kokeilla maksamista sillä tavalla!

Tuli mieleen, että silloin tällöin järjestetään ravintolapäiviä. Löytyisiköhän kotikaupungistani Helsingistä sellaisia "hipstereitä", jotka a) haluaisivat ostaa valmistamiani pöperöitä b) maksaa bitcoineilla?

Toiseen suuntaan raha siirtyy tietojeni mukaan vähän eri tavalla. Jos nimittäin minä haluan maksaa bitcoineilla, käsittääkseni minulla tulee olla mukanani kännykkä ja siinä lompakkosovellus. Sellainenhan minulla toki on!

QR-koodi näkyy tällä tavalla Sony SmartWatch2:ssa

Lompakon osoite on pitkä 
merkkijono (kuvassa sitä 
ei ole näkyvillä)


Pian älykelloissa nähdään kahden ison taistelu

Applelta on huhujen mukaan tulossa kesällä tai syksyllä 2014 älykello tai kaksi. Google puolestaan julkaisi Android-pohjaisen alustan, jolle voi rakentaa kelloja. Useilta valmistajilta tullaan kesän aikana näkemään Android-kelloja.

Vaikka muitakin älykelloja on jo olemassa (mm. Pebble ja Sony SmartWatch 1 ja 2) ja tulossa, suurin huomio kohdistuu Applen ja Googlen taistoon. Nämä kaksi suurta nimeä tulevat jakamaan nopeasti älykellomarkkinat. Applen kellon anturivalikoimaa tullaan seuraamaan tarkasti. Erilaiset langattomat oheislaitteet seuraavat perässä.

Microsoftilla oli oma SPOT-projektinsa jo kauan sitten. Suomalainen Suunto oli silloin (~ 2004) mukana kehittämässä älykkäitä kelloja. Jotenkin tulee mieleen Nokia ja heidän kosketusnäyttöiset tabletit (mm. Nokia 770). Ei tullut Microsoftille, Suunnolle taikka Nokialle menestystä noissa tuotteissa.

Vaikka älykellot ovat kahden kauppa, kello ei ole ollut pitkään aikaan esim. nuorison suosima laite. Katsotaan, voivatko edes Apple ja Google saada aikaan älypuhelinkauppaan verrattavaa liiketoimintaa kellojen osalta. Odotan innolla tulevaa!

WIMBoot - uusi tapa asentaa Windows 8.1

WIMBoot on suunnattu sellaisiin Windows 8.1 Update 1 -pohjaisiiin laitteisiin, joissa on vaikkapa vain 16 Gt:n kokoinen SSD-kiintolevy. Ideana on siirtää 3-4 Gt:n kokoinen image SSD-levylle ja näin kiertää perinteinen asennus. Näin peräti 12 Gt tyhjää tilaa jää jäljelle muuta käyttöä varten.

En ihan ensilukemalta hoksannut, miten itse asennus tapahtuu vaan ei sen niin väliä, sillä en ole vaihtamassa Chromebookini käyttöjärjestelmää. Sen verran sain selville, että päivitykset tulisi laittaa ennalta imageen sisään ennen siirtoa SSD-levylle. Entäs kun niitä päivityksiä julkaistaan jatkuvasti? Lisäksi kone voi hidastua jonkin verran, kun käytetään Windowsia imagesta. Kun oikein mietin niin uskon lukeneeni samansuuntaisista asennuksista Linuxin puolella eli Microsoftin käyttämä tekniikka on jo testattu toimivaksi muilla alustoilla :D.

Lähimaksaminen onnistuu nyt myös R-kioskilla

Poikkesin kauppamatkalla R-kioskilla Munkkivuoren ostoskeskuksessa. Tiedustelin myyjältä, onko lähimaksaminen mahdollista. Sellainen ominaisuus kuulemma on käytössä R-kioskilla vaan ei ole vielä kovinkaan käytetty. Ostin viisi riviä lottoa. Se teki viisi euroa. Vein pankkikorttini kiinni lukulaitteeseen ja näin olin maksanut loton. Maksaminen kesti noin sekunnin.

Aiemmin olen kokeillut lähimaksamista Siwassa Mannerheimintiellä ja Lidlissä Pasilassa. Mielestäni kannattaa sanoa hieman ennen maksamista, että maksu tapahtuu uudella tavalla. Näin maksaminen etenee jouhevasti. Kaikki myyjät eivät välttämättä ole aivan valmistautuneita lähimaksamiseen. Sinänsä myyjän ei käsittääkseni tarvitse tehdä asian eteen kovinkaan paljon itse kassalaitteella.

Varmista, että saat Windows Phone 8.1:n ensimmäisten joukossa

Aivan ensimmäiseksi on sanottava, että seuraat ao. ohjeita omalla vastuulla.

Niin, haluan Windows Phone 8.1 -päivityksen. Se saattaa olla saatavilla vasta kesällä, jos käy huono tuuri. Haluan olla ensimmäisten joukossa. Miten se voisi olla mahdollista? Toimi seuraavalla tavalla:

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Windows 8.1 Update auttaa hiiren käyttäjää

Latasin Windows 8.1 Updaten. Huomasin heti kaksi hiirikäyttäjää helpottavaa toimintoa:


  • Kun vie hiiren ruudun yläreunaan nk. Metro-sovelluksen ollessa käynnissä, ilmestyy palkki, jonka oikeassa reunassa on sulkemispainike (katso kuva alla).


Oikeassa yläkulmassa on X, jolla sovelluksen voi sulkea

  • Toinen muutos, joka tukee niin hiiri- kuin kosketusnäyttökäyttäjiä, liittyy vanhaan Desktopiin. Kuvassa olen käynnistänyt aidon Metro-sovelluksen nimeltä Kauppa ja siirtynyt Desktopiin. Kauppa näkyy Tehtäväpalkissa alhaalla. Sovelluksen voi sulkea pikkuikkunan oikeasta yläkulmasta. 


Nyt auki olevista Metro-sovelluksista
voi pitää helposti kirjaa

  • (Start-valikko julkaistaan kuulemma myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Tässä päivityksessä sitä ei näkynyt.)

tiistai 8. huhtikuuta 2014

iOS 8 tulee kesällä ja samalla tulevat terveyssovellukset

Applen mobiilikäyttöjärjestelmän uusi versio iOS8 julkistettaneen kesällä 2014. Uutena ominaisuutena tai piirteenä ovat terveyteen liittyvät sovellukset. Ruutukaappauksiakin on jo nähty.

Käyttäjän on mahdollista säilöä mittaustuloksiaan Applen pilvessä iCloudissa. Jää nähtäväksi, kuinka moni näin todella tekee. Mm. Dropboxin pilvipalvelu on vuotanut aiemmin.

Mielestäni on hyvä, että puhelimen antureita, joilla voidaan mitata erilaisia asioita, käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Tähän saakka puhelinta on voinut käyttää esimerkiksi navigointiin. Tästä eteenpäin myös terveyspalvelut kuuluvat mobiilimaailman piiriin.


Tässä ovat linkit Windows 8.1 Update -paketteihin

Windows 8.1 Update -paketit ovat saatavana. Ne voi asentaa Windows Update -työkalun kautta tai sitten voi kokeilla seuraavia linkkejä. Vaihda pakettien kieli mieleiseksesi ja lataa:


http://www.microsoft.com/en-us/download/details.aspx?id=42327


ja


http://www.microsoft.com/en-us/download/details.aspx?id=42335 (x64)



maanantai 7. huhtikuuta 2014

Aja Viber Desktop:ia Ubuntussa (64-bit) ja Windows 8:ssa

Viberin avulla voi lähettää ilmaisia tekstiviestejä toiselle Viber-käyttäjälle. Myös ilmaiset soitot ovat mahdollisia. Nyt myös työpöydältä käsin voi tekstata ja puhua muille Viber-käyttäjille.

Tässä ovat linkit Ubuntu-käyttäjille: http://download.cdn.viber.com/cdn/desktop/Linux/viber.deb (64-bit) ja Windowsia käyttäville: http://apps.microsoft.com/windows/app/viber-free-phone-calls-text/7a5aebdf-75c9-4c1d-93f2-44fdbc27ffad . Mac OS X on kuulemma myös tuettu alusta vaan en löytänyt linkkiä.

Microsoft tekee Windows 8.1:n omistajalle tarjouksen, josta ei parane kieltäytyä

Jotta Windows 8.1 pysyy käyttökuntoisena, tulee ottaa vastaan päivitys, joka pusketaan ulos seuraavien päivien aikana. Kuulemma jos päivitystä ei halua ottaa vastaan, Windows 8.1 muuttuu melkein yhtä vaaralliseksi kuin Windows XP. Voisiko ihmistä enää enemmän pelotella :P?

Paitsi että "pellin alla" tapahtuu päivityksen myötä, myös graafiseen käyttöliittymään tulee muutoksia. Käynnistä-valikko on tulossa takaisin. Metro-sovelluksia voi ajaa vanhassa Desktopissa ikkunoituna. Plääh. En uskonut näkeväni tällaista päivitystä. En tykkää (mutta tottakai lataan päiviityksen ;D).

Uusi Raspberry Pi -tietokone tulossa - tulokulma jälleen rakentelussa ja harrastamisessa

Raspberry Pi on tietokone, johon joko ihastutaan ikihyviksi tai sitten sitä kartetaan kuin ruttoa, olen huomannut. Nyt "Raspille" on tulossa seuraaja, joka on pienempi ja joka on entistä enemmän tarkoitettu rakentelijoille. Ulkomuotokin on poikkeava. En osaa tässä vaiheessa ollenkaan sanoa, millaisia projekteja uudella koneella tullaan toteuttamaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan. Tässä on linkki kuvaan. Lue myös blogipostaus (englanniksi).

Nyt jokaisen pitäisi olla jo riittävän "eXPerienced"

Windows NT oli aikoinaan suosittu käyttöjärjestelmä. Silloin muistan lukeneeni seuraavanlaisen kirjoituksen: PahaeNTeistä soNTaa viNTiöt peNTteihinsä aseNTavat.

Jokainen käyttöjärjestelmä korvataan uudemmalla versiolla. XP:n käyttäjällä on sillä tavalla tukalat olot, että Windows 7 ei välttämättä ole saatavana tuosta vaan edullisesti. Olisi siirryttävä Windows 8.1:n käyttäjäksi, mikäli mielii pysyä Microsoftin leirissä.

Nimensä mukaisesti jokainen XP:n käyttäjä on nyt "eXPerienced" ja siten valmis siirtymään eteenpäin. Mikäli tietokone ei vaihdu uudempaan, tervetuloa asentamaan Linuxia, joita löytyy erilaisia; Debian, Ubuntu, Chromium OS jne.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Leveällä näytöllä voi käyttää kahta sovellusta rinnan

Pääsin kokeilemaan monitoria HP EliteDisplay E221c. Se on mielestäni niin leveä, että ruudulle mahtuu rinnan kaksi sovellusta. Avasin Wordin ja Excelin vierekkäin. Molempien sovellusten valintanauhojen painikkeet näkyivät niin, että työskentely on mahdollista. Lisäksi Wordissa asiakirja mahtui kerralla Wordin sovellusikkunaan.

Word 2010 ja Excel 2010 rinnan

torstai 3. huhtikuuta 2014

Ovatko Android ja Chrome OS yhdistymässä?

 Väitetään, että Android ja Chrome OS ovat yhdistymässä. Ensin mainittu käyttöjärjestelmä toimii puhelimissa ja tableteissa. Jälkimmäinen löytyy puolestaan Chromebookeista.

Mitä ihmeen hyötyä moisesta sitten olisi? Chromebookit hyötyisivät ainakin suuresta määrästä Android-sovelluksista, joita ladataan Googlen Play-kaupasta.

Todisteeksi sille, että käyttöjärjestelmät todella ovat yhdistymässä, kerrotaan Chromebookista (tai Android-tabletista) ilmestyvän markkinoille jonkin ajan kuluttua kosketusnäyttöinen versio.

Näyttää siltä, että käyttöjärjestelmäkisa on hyvinkin kiivasta. Microsoft yrittää pitää kiinni omista markkina-asemistaan ja kilpailijat hyökkäävät päälle minkä ehtivät.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Microsoftin kosketusnäytölle optimoitu Office tulee - tässä kuva PowerPointista

Microsoft vilautti Build 2014 -tapahtumassa, miltä tuleva kosketusnäytölle toimiva Office tulee näyttämään. Katso alla oleva kuvakaappaus. Näytti todella lupaavalta.

Klikkaa kuva suuremmaksi

Internet of things - Microsoft myöhästyi tässäkin

Huhujen mukaan Microsoft on lähdössä mukaan Internetiin liitettyjen esineiden maailmaan. En tiedä, onko kysymyksessä aprillipilla, mutta jopa Raspberry Pi on mainittu yhtenä mahdollisena tuettuna alustana. Onko tämä kunnia "Raspin" kehittäjälle Eben Uptonille? Hmm.

Microsoft aikoo kuulemma julkaista SDK:n, jonka avulla voi kehittää erilaisia toimintoja laitteille, joita päivittäin käytämme. Uuh, entäs jos jääkaappi ei aukea aamulla, koska se on, öh, lukittunut, koska koodi ei ole oikein toiminut? Tai leivänpaahdin jää ikuiseen looppiin ja lopulta koko laite pitää viedä parvekkeelle käryämään? Samantapaisia epäilyjä löytyy jo keskustelupalstoilta.

Hassua tässä on jälleen kerran se, että Microsoft on jälleen myöhässä tässäkin asiassa. Omin avuin yritys ei pysty vakuuttamaan ketään vaan joutuu aina ensin katsomaan, kun muut kehittävät uusia tekniikoita ja sitten rohmuamaan mahdollisimman paljon perässä. Valitettavasti vain tuo taktiikka ei onnistunut puhelinten osalta.

Microsoft kertoo tänään tulevaisuuden alustoistaan

Kenties tänään 2.4.2014 ei Microsoftilta nähdä suoranaisia julkistuksia, mutta ainakin saadaan tietoa, miten yritys aikoo lähteä tästä eteenpäin. Tämä tarkoittaa, että mahdollisesti tilaisuuden jälkeen tiedetään enemmän tulevista Windows-versioista ja ylipäätään tuetuista alustoista. Kannattaa siis virittää PC Suomen aikaa klo 19.30 tämän linkin kautta: http://www.buildwindows.com/ .

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Microsoft tuo Windows 8:n koodiin, mutta XP:n käyttöliittymään perustuvan käyttöjärjestelmän saataville ilmaiseksi

Windows XP:n valtaisa suosio on syynä Microsoftin pikaiseen suunnanmuutokseen. Tarjolle tulee nimittäin ilmainen Windows XP, jonka koodi on peräisin Windows 8:sta. Näin kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Käyttöliittymä siis pysyy entisellään ja sovellukset ovat turvallisia käyttää uuden koodin ansiosta. Mikä parasta, käyttöjärjestelmän voi ladata ilmaiseksi. Siirry tästä lataamaan oma ISO-tiedosto, jonka voit polttaa muistitikulle tai DVD:lle.