sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Jolla, iPhone 4S ja Nexus 5 irtoavat jo alle 200 euron käytettyinä

Matkapuhelimet vanhenevat kuin salaatti jääkaapissa - jo huomenna kännyt ovat aivan ikäloppuja. Poimin kolme selkeää esimerkkiä. Ne ovat Jollan matkapuhelin, iPhone 4S ja Nexus 5.

Jollalla on vain yksi puhelinmalli, joten nettikirpputorien ilmoitusten seuraaminen on helppoa. Näyttää siltä, että ensi-innostus on laantunut ja kapulat on laitettu eteenpäin ja vaihtoon. Alkukesästä on näkynyt ilmoituksia, joissa hinnat ovat olleet 200-250 eurossa. Huonokuntoisia myydään hintaan 150 €. Huomattavaa on, että Jolla sai vastikään 4G-päivityksen. Jolla-puhelin sopii sellaiselle, joka haluaa opetella uuden puhelinkäyttöliittymän.

iPhone 4S tulee saamaan iOS8-päivityksen. Tämä kerrottiin Applen Keynotessa kesäkuun 2014 alussa. Vaan ensi kesänä 4S todennäköisesti jää ilman iOS9-käyttöjärjestelmää. Nyt siis on aika päästä eroon 4S-puhelimista. Jotta tämä onnnistuisi, kannattaa hinta asettaa riittävän alas. Näin voi varmistaa, että kapula on jo saman päivän iltana uudella omistajalla. Missään nimessä 4S ei ole huono investointi, jos sellaista puolestaan on hankkimassa. Kirpparihinnat pyörivät tuossa 150-200 € hinnoissa.

Nexus 5 on minun mielestäni kertakaikkisen fantastinen kapula. Todennäköisesti se saa myöhemmin Android 5 -päivityksen ensimmäisten laitteiden joukossa. Tästä minulla ei tosin ole vielä mitään todisteita. Nexus 5 on nopea puhelin ja siihen voi asentaa muitakin Linux-pohjaisia käyttöjärjestelmiä (esim. CyanogenMod). Vaan on yksi seikka, miksi myös tämä puhelin vaihtaa omistajaa tällä hetkellä nopeasti. Nimittäin ensi keväänä 2015 Google julkaisee Silver-malliston, joka korvaa nykyisen Nexuksen. Kuka silloin enää viitsii edes lausua ääneen vanhan mallin nimeä ;D? Nexus 5 jää silloin myyjän käsiin. Siksi kapulasta kannattaa hankkiutua eroon mahdollisimman pian. Nexus 5 irtoaa netin myyntipalstoilta hintaan 200-250 €. Myös alle kahdensadan euron hintoja olen nähnyt. Kannattaa varmistaa, että ostokuitti suomalaiseen kivijalkakauppaan seuraa mukana niin pääsee helpommalla takuuasioissa.

Saattaa tuntua hassulta, kuinka puhelimien pyörä pyörii näin vinhaan. Olisi oltava vaihtamassa kapulaa jatkuvasti ja ennakoitava tulevat mallimuutokset. Pitäisikö siis tehdä jotain? Tuskin. Korkeintaan voi ihmetellä maailman menoa. Se oma kännykkä on joka tapauksessa arvoton... tai no, käyttöarvoa sillä edelleen on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti