keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Itse tuotetulla aurinkoenergialla on merkitystä

Kun 20 vuotta sitten asensit Linuxin, pääsit UNIX-tyyppisen käyttöjärjestelmän pääkäyttäjäksi. Aiemmin vain harvoilla, esim. yliopistojen -tai teknologiayritysten työntekijöillä oli tällaisia oikeuksia. Yhtäkkiä halvan Intel 386-prosessorilla varustetun PC:n saattoi varustaa Linuxilla ja alkaa ylläpitää vaikkapa palvelinta.

Aurinkosähkö on mielestäni nyt samassa tilanteessa kuin PC ja Linux 20 vuotta sitten. Laitteiden ja osien hinnat ovat romahtaneet. Kuka tahansa saa tehdä asennuksia eikä niihin tarvita pätevyyksiä sähköalalta. Toki tietämys ei ole pahasta ja mikäli omaa osaamista ei ole, kannattaa hankkia valmis paneelipaketti. Vaan siis sanoma kuuluu näin: aurinkosähkö on teknisesti katsottuna kaikkien ulottuvilla!

Eivät pelkästään edulliset laitteet houkuta aurinkosähkön käyttöönottoon. Asialla on filosofisempikin puolensa. Kun aikanaan noin 15 vuoden ikäisenä 1980-luvun alussa hankin kotitietokoneen, koin, että edullinen ja pieni Sinclair ZX81-merkkinen tietokone edusti paitsi edistystä myös demokratiaa. Aivan kuten PC ja Linux myös ZX81 päästivät sisään maailmaan, joka aiemmin oli kuulunut vain harvoille. Nyt minusta tuntuu, että voin, mikäli haluan ja kykenen, katkaisemaan oman sähkönkulutukseni yhä nousevan käyrän. Lisäksi pääsen osalliseksi ja päättämään. Se tuntuu fantastiselta ja toisaalta tuo jossain määrin myös lisää vastuutakin hartioille. Minusta aurinkosähkö on tämän vuosikymmenen PC ja Linux!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti