lauantai 26. heinäkuuta 2014

Mr Nadella, saavatko RT-tabletit varmasti Windows 9 -päivityksen?

Windows 8.1 saa pian toisen suuren päivityksen. Siitä ei kuulemma pidetä suurtakaan ääntä, sillä Microsoft haluaa päästä eroon Windows 8:sta. Kuluttajille tullaan tarjoamaan Windows 9 Start-valikon kera ilmaiseksi, kunhan tietokoneessa on asennettuna Windows 8/8.1. Näin halutaan painostaa myös Windows 7:n omistajia eteenpäin.

Hankin Windows 8:n julkaisun aikoihin Intel Atom-prosessorilla varustetun pienen kannettavan, josta voi tiputtaa pois näppäimistön ja näin laite muuttuu tabletiksi. Saamieni tietojen mukaan Atom-kannettavani jaksaa pyörittää Windows 9 -käyttöjärjestelmää. Voin siis jäädä huoletta odottamaan ilmaista uutta Windows 9 -versiota.

Vaan voisiko joku, vaikkapa Microsoftin Nadella vastata, saako esimerkiksi Nokia Lumia 2520 varmasti Windows 9:n? Käsittääkseni 2520:ssä on ARM-pohjainen prosessori, kun omassa kannettavassani on Intel. En koske tikullakaan Nokian sinänsä siisteihin tabletteihin ennenkuin tämä RT:n päivitysasia on aivan selvä.

Taidan odottaa syksyyn ja katsoa, ilmestyykö sekä Intel- että ARM-prosessorilla varustetuille Windows 8/8.1 -laitteille Windows 9 beta. Mikäli näin käy, tiedän, että mm. Nokian tabletit toimivat vielä vuosia. Jos sensijaan vain tietokoneet, joissa on Intel-prosessori, saavat uusimman Windowsin, se tarkoittaa, että Microsoft haluaa RT-alustasta hyvin tylyllä tavalla eroon.

On puhuttu paljon siitä, kuinka Windows 9 yhdistää kaikki aikaisemmat Windows-versiot eri alustoilla yhdeksi. Silti en usko ennenkuin sen omin silmin näen - Windows 9:n RT-tabletissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti