sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Tahtoo SSD-levyn - Debianin lataaminen RAM-muistiin nopeutuu huomattavasti

Olen odotellut SSD-kiintolevyjen hintojen laskua. Haluaisin vaihtaa pyörivän levyn pois ja asentaa tilalle SSD-levyn, jossa ei ole liikkuvia osia. Löysin hetki sitten mielenkiintoisen blogikirjoituksen, joka antoi minulle motiivin lähteä pikkuhiljaa etsimään sopivaa SSD-levyä.

Nimittäin haluan nopeuttaa huomattavasti tietokonettani. Se onnistuu esimerkiksi niin, että koko käyttöjärjestelmä ladataan RAM-muistiin. Tämä tarkoittaa Debian Linuxin tapauksessa, että tietokoneessa pitää olla vähintään 8 Gt RAM-muistia. SSD-levyä ei välttämättä tarvita mihinkään. Vaan kun tietokoneen käynnistää, pitää tiedostot luke kiintolevyltä RAM-muistiin. Tämä kestää pyörivällä levyllä kuulemma todella kauan. SSD-kiintolevyn avulla lukuaika jää kymmenekseen. On siis mahdollista tiputtaa boottaamiseen kulunut aika 10 minuutista yhteen minuuttiin. SSD-levyllä on siis merkitystä!

Tietokone on RAM-muistista ajettuna helposti ainakin 10 kertaa nopeampi kuin SSD-kiintolevyltä ajettuna. Haittapuolena on, että sovelluksia voi toki asentaa, mutta ne pyyhkiytyvät muistista, kun tietokone sammutetaan. Jos säätäminen ei kiinnosta Tiny Core Linux toimii em. tavalla ja lataa kaiken RAM-muistiin eikä tarvitse 8 Gt RAM-muistia toimiakseen.

Niinpä syksyllä pitää jossain vaiheessa tempaista ja tehdä testit. Sitä ennen pitää vielä lueskella ohjeita, joita löysin osoitteesta: http://www.elettronicaopensource.com/index.php?p=32&lang=en

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti